Ihana elämä

Joskus pysähdyn ihmettelemään, miten hyväksi minun elämäni on tullut. Vaadittiin väärien valintojen vuoksi hukkaan heitettyjä vuosia, eksymisiä ja hajoamisia. Lopulta juuri ne ovat tehneet minusta sen, joka olen nyt. Se mikä on joskus tuottanut suurta kipua, osoittautuukin itselleni parhaaksi. Raskas paino vierähtää sydämeltä ja ympärillä on puhdasta hyvää oloa. Arvostaisinko sitä, mitä minulla on nyt ellen olisi ensin kokenut huonoja asioita?

Olen saanut elämän, jollaisen olen aina halunnut. Elän rauhallista omakotitaloelämää, sopivan kaukana pääkaupunkiseudusta, lähellä merta ja luontoa. Vaikka minulle ei ole siunaantunut omia lapsia, olen saanut perheen miehen mukana tulleena bonuksena. Koti on täynnä elämää ja yhdessäoloa, ilman draamaa tai riitelyä, joita en voi sietää. Mieluummin asun yksin kuin riitaisessa kodissa. Tiedän, että jotkut rakastavat draamaa, minä en.

Olen huolehtijatyyppiä. Organisoin asioita, huolehdin muista ja usein olen ottanut toiset huomioon jopa niin, että olen unohtanut itseni. Minusta olisi tullut hyvä äiti, mutta nyt minulla on mahdollisuus olla hyvä "bonusäiti" tai ainakin toinen luotettava aikuinen kodissa.

Enää en huolehdi yksin. Kotona on toinenkin huolehtija ja huolehtiminen onkin nyt vastavuoroista.
Huolenpito on usein arjen pieniä huomaavaisuuksia ja hoivaa, välillä hemmottelua ja hyvänäpitoa. Välillä on mukavaa vain olla ja antaa toisen pitää huolta minusta.