Keskikesän juhlaa

Minulla ei ole juhannusperinteitä ja monesti juhannus menee ilman kummoisempaa ohjelmaa. Yleensä sääkin on mitä on, joten en ole kaivannut mökkijuhannuksia. Toki jos sellainen olisi tarjolla, niin tuskin kieltäytyisin.

Juhannuksen vietimme kotosalla, mutta meillä oli silti todella kiva pitkä viikonloppu ilman etukäteen suunniteltua ohjelmaa tai aikatauluja. Torstaina teimme ruoka- ja viiniostokset, kaapit ladattiin täyteen hyvää ruokaa, eikä ruokavarastoja juurikaan tarvinnut täydentää viikonlopun aikana. Paikallisessa K-Supermarketissamme törmäsimme nykyisin loviisalaistuneeseen julkkikseen, Johanna Tukiaiseen! Tarvitseeko tässä muuta sanoakaan. Kyllähän siinä väriloistossa tällainen kevyesti meikkaava ja vaatimattomasti pukeutuva naisihminen hieman kalpenee.

Juhannusaattona sää oli tuulinen, mutta silti päivällä melko lämmin. Ihan ensi töikseni kävin kuntosalilla, käsittämättömän pitkän tauon jälkeen. Kehoni ystävällisesti ilmoittaa minulle, jos olen liikkunut liian vähän. Ei riitä, että vyötärö paisuu, koska olen päättänyt hyväksyä itseni juuri tällaisena. Minulle tulee erilaisia ikäviä kipuja selkään ja jalkoihin, ne eivät kerro rasituksesta vaan rasituksen puutteessa Jos olenkin siihen asti laiminlyönyt liikkumista, niin tuossa vaiheessa taas ymmärsin, että keho tarvitsee fyysistä haastetta.

Päivällä pelasimme lasten kanssa pihapelejä, grillailimme ja kokon sijasta nautimme illalla takkatulen loimusta punaviinilasillisen äärellä. Herkuttelimme kirsikoilla, mansikoilla ja herneillä. Illemmalla olisi rannassa ollut juhannustapahtumaa, mutta siinä vaiheessa tuuli oli muuttunut niin viileäksi, että emme tunteneet tarvetta palella ulkona.

Juhannuspäivä olikin sitten lämpimämpi. Taas muistin ajatella kehoani ja kävin heti aamusta juoksulenkillä. Edellisestä lenkistäkin taisi olla pari viikkoa, mutta hyvin jalka silti kulki. Loviisassa järjestettiin vanhan linnoituksen raunioilla Midsummer games -tapahtuma, jossa voimailijat kilpailivat perinteisissä skontlantilaisissa ylämaan lajeissa - kiltit päällä. Säkkipillit soivat, aurinko paistoi ja vanhat raunioseinät suojasivat tuulelta. Ympäristö oli kaunis, en ollut ikinä ollut raunioiden sisäpuolella, vaikka monesti nähnyt ne kadulta päin. Kisailua oli mielenkiintoista katsella, vaikka suurin nautinto olikin ympäristön kauneus ja auringonpaiste. Lajeina oli muun muassa "kiventyöntöä" ja tukin heittoa. Kisailijat olivat lajin huippuja Suomessa, joten hienoja suorituksia nähtiin. Oikeasti.

Miehen kuvaamaa videota Ungernin raunioilla.

Illemmalla kävelimme vielä rantaan tunnelmallisen Ölvinin terassille hetkeksi kuuntelemaan bluesia ja nauttimaan pari lasillista viiniä. Ilta tuntui miellyttävän lämpimältä ja olo ihanan onnelliselta. Juhannus oli onnistunut ilman sen ihmeellisempää juhlintaa. Yhdessäoloa, hyvää ruokaa, punaviiniä ja ihania hetkiä.

Siinä vaiheessa, kun yritin alkaa napsia kuvia juhannuspäivän tapahtumista, jouduin toteamaan, että puhelimen kamera ei toiminut. Koin pientä kriisiä ja tyhjyyttä. Ei yhtään kuvaa upeiden raunioiden keskeltä! Ei mahdollisuutta somettaa, ei kuvia tähän blogiin! Onko kokemus vähemmän hieno, kun sitä ei ole päässyt jakamaan? Olin huolissani, miten käy meidän Italian matkamme. Ilman kameraa reissussa, eihän se niin voi mennä!

Sunnuntai oli laiskaa oleilua kotona. Eräs kaveripariskunta kävi kahvilla ja olihan meillä tarjota minun ja miehen tyttären leipomaa raparperi-mansikkapiirasta. Tyhjentelin puhelimen muistia, siivosin turhia sovelluksia, sammutin ja käynnistin sen uudestaan. Kuin ihmeen kaupalla puhelimen kamera alkoi taas toimia!

Nyt alkoi viimeinen työviikko ennen lomaa. Viimeiset aamuherätykset, viimeiset rutistukset töissä ja sitten kolmen viikon rentoutus, joista kaksi vietämme Italian auringon alla.