Fourty Something

Fourty Something

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Kesäfiilistä

On vaikeaa orientoitua työntekoon, kun ulkona on odotettu ja kaivattu KESÄ! Edellisestä lomastakin tuntuu olevan iäisyys aikaa, joten on sitä lomantarvettakin jo kertynyt. Viikonloput ovat ihania, mutta ihan liian lyhyitä. Lomaan on vielä parisen viikkoa aikaa, pakko siis kerätä vielä viimeiset motivaation rippeet.


Olen löytänyt uuden harrastuksen, kalastamisen! Tai no, tavallaan. Lähden mielelläni mieheni mukana kalastelemaan. Miksen lähtisi, pidän ulkoilusta, luonnosta ja vedestä. Enhän minä itse kalasta, hengailen vaan mukana. On ihanaa nähdä erilaisia luontokohteita, jotka ovat lopulta ihan lähellä.

Viime viikonlopun kohteet löytyivät molemmat Pyhtäältä: jokimaisemaa Strukan sululta ja merta Munapirtin alueella.






Kalareissuilla annan kameran räiskyä. Kuviin pääsevät niin maisemat kuin kalasaaliit ja itse kalastaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti