Fourty Something

Fourty Something

lauantai 25. helmikuuta 2017

Eat, Pray, Love - Omaa tietä etsimässä

Tuleva kesälomareissuni on saanut työnimen, se on minun oma "Eat, Pray, Love" -matkani. Tiedättehän sen kirjan, eronnut amerikkalaisnainen lähtee vuodeksi etsimään itseään matkalle. Hän menee neljäksi kuukaudeksi kolmeen paikkaan: Italiaan etsimään nautintoa, Intiaan etsimään sisäistä rauhaa ja Indonesiaan yhdistämään nämä molemmat.



Luin kirjan aikanaan, silloin oma elämäni oli erilaista eikä matkustamiselle ollut oikein tilaa. Pidin kirjasta ja jollain tasolla se jäi mieleeni. Kirjan annoin edelleen eräälle ihmiselle, joka on ilmeisesti nyt oman Eat, Pray, Love -matkansa tehnyt. Julia Robertsin tähdittämää elokuvaa en pystynyt katsomaan, se ei toiminut kirjan tavoin.

Minä lähden kesäkuussa Slovakiaan, vieraampi matkakohde, mutta upealta se vaikuttaa. Uskon, että matkani toteuttaa kaiken tuon: Eat, Pray, Love. Matkani suuntautuu vuorille ja samalla se suuntautuu minuun itseeni. Se on meditaatiomatka ilman ohjattua mietiskelyä ja hengittelyä. Ympäröivän maiseman katselu, vuoristoilman hengittäminen ja omiin ajatuksiin vajoaminen ovat minun meditaatiota. Aikaa minulla on kuitenkin vain reilu viikko, ei sen enempää.

Tuossa oikealla näkyvässä "tönössä" vietän kesällä pari yötä.

Eat. Sehän on selvää, ruokaa tarvitaan ja se on suuri nautinto. Totta kai olen jo suunnitellut ruokahuoltoa eri majapaikoissani ja perehtynyt slovakialaiseen ruokaan; raskasta ja rasvaista. Mutta kun lomalla olen, niin hyvin aion syödä ja tutustua myös paikallisiin herkkuihin.

Täällä kotioloissa viikonlopun herkku on quorn-lehtikaali-pasta,
kastikkeen ohje löytyy siskoni Lindamarian blogista.
Pray. Minulla ei ole uskontoa, mutta henkisyys on tärkeää. Löydän jumaluuden itsestäni ja ympäröivästä luonnosta. Uskon myös voimaan, jota ei voi nähdä eikä selittää sekä kuolemattomaan sieluun. Elämässä myös kohtaa ihmisiä, joissa on muita suurempi energia, he ovat kuin matkan varrelle asetettuja enkeleitä. Heidät kohtaa juuri silloin, kun heitä eniten tarvitsee tiedostamatta tai tietoisesti. Tulevalla matkalla mietiskely, kirjoittaminen ja jylhät vuoret vievät minut henkiselle polulle.


Love. Rakkaus tulee henkisyyden ja mietiskelyn tuotoksena. Se voi olla rakkautta itseeni, ympäristööni ja läheisiini. Luulen, että voin päästää monista asioista irti ja päästää yhtälailla monia asioita elämääni. Lempeästi ja rakkaudella.


Työkaveri sanoi eilen töissä, että monilla on matkakuumetta, mutta minulla on matkainfluenssa ja niin se varmaan on, kuume alkaa olla sen verran raju. Tavallaan parasta matkustelussa on matkan suunnittelu, sopivan kohteen etsiminen ja siihen perehtyminen sekä odotus ja kuukausin, viikkojen, päivien laskeminen. Itse matka on tietenkin mahtavinta, mutta silloin takaraivossa jyskyttää koko ajan kotiinpaluu. Minulla on vielä neljä kuukautta aikaa suunnitella ja unelmoida, tuntuu kieltämättä pitkältä ajalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti