Jumalatar minussa

Kaunein ihminen on sisältä kaunis, kaunis sielu heijastuu ulospäin. Mutta elämme silti myös ulkonäköpaineissa, ulkoista olemusta arvioidaan ja sen mukaan luodaan mielikuvia toisista ihmisistä. Usein pahin ulkonäön arvostelija löytyy ihmisestä itsestään.

Minä en ole ihmeellisen näköinen, mutta minä olen minä. Valtaosan ajasta olen tyytyväinen itseeni ja hyvin itsevarma. Uskon siihen, että iloisella ja positiivisella asenteella saavuttaa paljon enemmän kuin täydellisellä ulkokuorella.

Maailmani ei pyöri ulkonäön ympärillä enkä halua lähelleni ihmisiä, jotka arvottavat kaiken ulkoisen kuoren perusteella. Parasta minussa on iloinen hymy ja se, että vartaloni on naisellinen ja liikuntaharrastuksen myötä lihaksikas. Mutta lihoan helposti eikä keskivartaloni ole niin tiukassa tikissä kuin tahtoisin, koska ruoka on liian hyvää. Olen 155 cm pitkä ja painan 51-53 kiloa ja haaveilen koko ajan painon pudottamisesta tasan 50 kiloon. Huonoina päivinä näen peilistä 100-kiloisen naisen ja samalla ihmettelen miten niin iso ihminen mahtuu 27 tuuman farkkuihin sujahtamalla.

Jokaisen naisen pitäisi heittäytyä välillä pois arkiminästä, meissä jokaisessa asuu kaunotar ja sen saa kyllä esille. Tavallisessa elämässä tykkään olla ihan tavallinen, meikata kevyesti ja pukeutua rennosti, mutta muutama vuosi sitten vietin erilaisen päivän viettelevänä jumalattarena. Sisälläni tuo jumalatar asuu edelleen, jossain villasukkien ja verkkareiden alla.

Idea lähti ystävästäni, joka esitteli pin-up -kuviaan. Ne olivat upeita ja rohkeita, tässä tapauksessa rohkeampia, jollaisiin itse lähtisin. Mutta ajatus tuollaisista kuvista lähti itämään. Ystäväni avustuksella sain varattua meikkaajan, kuvaajan ja studion. Ystävä myös tuli mukaani henkiseksi tuekseni.

Tilanne vaati toki kuohuviiniä, mutta päivä oli todella mukava. Minun hiukseni kiharrettiin, minut meikattiin hienosti ja pääsin pukeutumaan erilaisiin asusteisiin, osa minun omiani ja osa ystäväni vaatteita. Kuvaaja oli ammattitaitoinen ja asiallinen, joten kuvaussessio meni rennossa ilmapiirissä. Kuvauksen hinta pysyi kohtuuden rajoissa, varsinkin kun kuvauspäivän muistot elävät edelleen mielessäni ja muistitikullani.

Hymy valaisee ihmisen ja ympäristön.

Tämä kuva kokonaisuudessaan on minun jumalatar-kuvani.
Kuvasta teetetyllä taululla hallitsen edelleen paikkaa, jonne en tule koskaan palaamaan.

Useimmat korkokengät aiheuttavat minulle hirveää kipua.
Nämä kauniit kengät eivät olleet poikkeus, en pystynyt edes seisomaan näillä.

Eat, Pray, Love - Omaa tietä etsimässä

Tuleva kesälomareissuni on saanut työnimen, se on minun oma "Eat, Pray, Love" -matkani. Tiedättehän sen kirjan, eronnut amerikkalaisnainen lähtee vuodeksi etsimään itseään matkalle. Hän menee neljäksi kuukaudeksi kolmeen paikkaan: Italiaan etsimään nautintoa, Intiaan etsimään sisäistä rauhaa ja Indonesiaan yhdistämään nämä molemmat.

Luin kirjan aikanaan, silloin oma elämäni oli erilaista eikä matkustamiselle ollut oikein tilaa. Pidin kirjasta ja jollain tasolla se jäi mieleeni. Kirjan annoin edelleen eräälle ihmiselle, joka on ilmeisesti nyt oman Eat, Pray, Love -matkansa tehnyt. Julia Robertsin tähdittämää elokuvaa en pystynyt katsomaan, se ei toiminut kirjan tavoin.

Minä lähden kesäkuussa Slovakiaan, vieraampi matkakohde, mutta upealta se vaikuttaa. Uskon, että matkani toteuttaa kaiken tuon: Eat, Pray, Love. Matkani suuntautuu vuorille ja samalla se suuntautuu minuun itseeni. Se on meditaatiomatka ilman ohjattua mietiskelyä ja hengittelyä. Ympäröivän maiseman katselu, vuoristoilman hengittäminen ja omiin ajatuksiin vajoaminen ovat minun meditaatiota. Aikaa minulla on kuitenkin vain reilu viikko, ei sen enempää.

Tuossa oikealla näkyvässä "tönössä" vietän kesällä pari yötä.

Eat. Sehän on selvää, ruokaa tarvitaan ja se on suuri nautinto. Totta kai olen jo suunnitellut ruokahuoltoa eri majapaikoissani ja perehtynyt slovakialaiseen ruokaan; raskasta ja rasvaista. Mutta kun lomalla olen, niin hyvin aion syödä ja tutustua myös paikallisiin herkkuihin.

Täällä kotioloissa viikonlopun herkku on quorn-lehtikaali-pasta,
kastikkeen ohje löytyy siskoni Lindamarian blogista.

Pray. Minulla ei ole uskontoa, mutta henkisyys on tärkeää. Löydän jumaluuden itsestäni ja ympäröivästä luonnosta. Uskon myös voimaan, jota ei voi nähdä eikä selittää sekä kuolemattomaan sieluun. Elämässä myös kohtaa ihmisiä, joissa on muita suurempi energia, he ovat kuin matkan varrelle asetettuja enkeleitä. Heidät kohtaa juuri silloin, kun heitä eniten tarvitsee tiedostamatta tai tietoisesti. Tulevalla matkalla mietiskely, kirjoittaminen ja jylhät vuoret vievät minut henkiselle polulle.

Love. Rakkaus tulee henkisyyden ja mietiskelyn tuotoksena. Se voi olla rakkautta itseeni, ympäristööni ja läheisiini. Luulen, että voin päästää monista asioista irti ja päästää yhtälailla monia asioita elämääni. Lempeästi ja rakkaudella.


Työkaveri sanoi eilen töissä, että monilla on matkakuumetta, mutta minulla on matkainfluenssa ja niin se varmaan on, kuume alkaa olla sen verran raju. Tavallaan parasta matkustelussa on matkan suunnittelu, sopivan kohteen etsiminen ja siihen perehtyminen sekä odotus ja kuukausin, viikkojen, päivien laskeminen. Itse matka on tietenkin mahtavinta, mutta silloin takaraivossa jyskyttää koko ajan kotiinpaluu. Minulla on vielä neljä kuukautta aikaa suunnitella ja unelmoida, tuntuu kieltämättä pitkältä ajalta.

Tule kevät, tule mopo

Olemme saaneet nauttia jo joistakin aurinkoisista päivistä ja ainakin etelässä tietkin ovat osin sulaneet. Ilmassa on lupaus keväästä ja se herättelee alter egoani, innokasta prätkämimmiä, joka rakastaa kuumaa asfalttia ja moottorin pärinää.

Minulla ei ole ajokorttia, mitkään kulkupelit eivät ole minua koskaan kiinnostaneet enkä ole edes erityisen huimapäinen. Kun työkaverit puhuvat lounastauolla autoista ja niiden varustelusta, minä katselen seiniä ja mietin omiani. Ei voi vähempää autojutut kiinnostaa.

Kun tulee kevät, tunnen kuitenkin tien kutsuvan ja haluan hypätä moottoripyörän selkään. Moottoripyörän kyydissä itse matka paikasta toiseen on elämys, toisin kuin autossa. Nautin täydestä läsnäolosta, sulautumisesta tiehen ja mutkiin, tuoksuista ja maisemista sekä jonkinlaisesta vapaudentunteesta. Vauhti ei niinkään ole se juttu, vaan kauniit tiet ja nautinnollinen siirtyminen erilaisiin paikkoihin.

Viikko-pari sitten oli moottoripyörämessut. Halusin kovasti mennä, mutta olisi tuntunut hassulta mennä sinne yksin. Varastossa minulla on moottoripyöräilyvarusteet odottamassa kevättä. Kypärä puttuu ja nyt haluaisinkin mennä kypäräostoksille. Onkohan järkevää ostaa parin sadan euron kypärä, kun moottoripyörä puuttuu tai oikeastaan puuttuu sekä pyörä että kuski. Ainakin tällä hetkellä, sillä onhan tässä vielä aikaa varsinaiseen moottoripyöräkauteen.

Ennen kuin kuskitarjokkaita alkaa tulla ovista ja ikkunoista, täytyy todeta, että en menisi kenen tahansa kyytiin. Minun täytyy tuntea ihminen hyvin, ainakin olla halukas tutustumaan häneen erittäin hyvin. Vielä tärkeämpää on, että luotan häneen. Hänen on oltava varma ja kokenut ajaja, mielellään myös luonteeltaan rauhallinen ja hän pystyy hallitsemaan hermonsa tilanteessa kuin tilanteessa. Hän voi olla huimapää ajaessaan yksin, mutta minun kanssani ei järjettömiä ohitteluja, äkillisiä liikkeitä tai ylinopeuksia. Ajamisen on oltava siis turvallista.

Näen itseni jo keväällä ja kesällä moottoripyörän kyydissä, luultavasti HD:n. Käyn ostamassa sen kypäränkin, niin olen valmis.

Porvoo - sydämeni koti

Edelleen jaksan joka päivä töistä palattuani katsella bussin ikkunasta tätä vanhan kaupungin maisemaa.

Vaikka suuri maailma houkuttaa aika ajoin syleilyynsä, aina on se yksi paikka, joka on kaikkein tutuin ja rakkain ja tuntuu aina omalta kodilta. Se paikka on Porvoo, kaupunki, josta olen kotoisin, jonne tunnun aina palaavan ja jossa nyt taas asun.

Mistä oikein pidän täällä? Pidän kaupungin pienuudesta, juuri siitä "kaikki tuntee toisensa" -fiiliksestä, samasta joka inhotti joskus nuorena. Eikä täällä edes kaikki tunne toisiaan, tämä on pieni kaupunki, mutta ei nyt sentään niin pieni.

Näillä kujilla on ihanaa kävellä ja fiilistellä.

Ranta-aitat toisesta kuvakulmasta, Maarin rannasta.

Vanhan Porvoon kauneus lumoaa minut kerta toisensa jälkeen edelleen: kapeat kujat, vanhat puutalot, ihanat putiikit ja kahvilat. Nykyisin täällä on myös erinomaisia ruokaravintoloita, jotka soveltuvat ihan tavalliselle kukkarollekin. Monissa paikoissa panostetaan lähiruokaan ja luomuun, on sievää ja laadukasta eikä sen tarvitse silti maksaa maltaita. Luonto on lähellä kaikkialla, on keskustan jokimaisemat, metsää ja merellistä ympäristöä. Ihania lenkkireittejä on paljon eri puolilla kaupunkia.

Porvoolaiset ovat ehkä vähän ylpeitä ja ehkä porvoolaisuuden ytimeen on haastavaa päästä. Mielestäni tämä on kaupunki, josta onkin syytä olla ylpeä. Minä kerron aina suurella ylpeydellä olevani porvoolainen. Välillä täällä on negatiivista ilmapiiriä ja kommentointia, ongelmiakin on, oletan niiden olevan yleisiä pienille paikkakunnille. On aiheellista kritiikkiä ja sitten minun mielestäni ihan turhaa "valitusta". Olen käynyt asumassa muuallakin ja olen sitä mieltä, että tämä on paras paikka asua Suomessa, ainakin minulle.

Minun ja aika monen muun lempipaikka: Porvoon Paahtimo.

Parasta on, kun kaupunki herää eloon keväällä. Veneet palaavat laitureihin, Jokirannan terassit aukeavat, ihmiset ovat liikkeellä ja turistit valtaavat Vanhan Porvoon kadut. Eloisaa aikaa kestää keväästä pitkälle loppukesään/alkusyksyyn. Kun kaupunki taas hiljenee vilkastuakseen hetkeksi joulun alla, on siinä hiljaisuudessakin oma viehätyksensä. Kaunista täällä on silloinkin.

Lokakuinen jokinäkymä.

Parikymppisenä asuin viitisen vuotta Helsingissä, ei tuntunut hyvältä, palasin. Asuin Porvoossa kymmenisen vuotta, kunnes parisuhde vei toisaalle muutamiksi vuosiksi. Porvoossa oli aina yhtä nostalgista käydä ja tuntui siltä, että pala sydämestäni oli aina täällä.

Suhteen päätyttyä löysin itseni yksin Keravalta. Ihmettelin vaan, mitä ihmettä siellä oikein tein. Asuin miltei keskellä kaupunkia, työmatka Helsingin puolelle kesti vain 20 minuuttia junalla, joka vei minut lähes suoraan työpaikalle. Kaikki palvelut olivat lähelläni, mutta jokin puuttui. Eräänä marraskuisena sunnuntaina pysähdyin katsomaan ympärilleni ja kummastelin, miten voin asua näin rumassa ympäristössä. Siitä hetkestä kolmen viikon päästä olin jo asettunut takaisin Porvooseen. Kurjaan betonilähiöön, mutta Porvooseen kuitenkin ja seuraavana kesänä asuinkin sitten jo nykyisessä kodissani.

Näkymiä lenkkireitin varrelta.

Töissä käyn edelleen Helsingissä, kuten todella monet muutkin porvoolaiset. Monet kerrat saan vastata siihen, että ei tuo työmatka mitenkään mahdoton ole, vaikka kuljenkin sen julkisilla. Tämä on minun valintani. Tiesin jo etukäteen, että eivät ne klo viiden aamuherätykset tunnu aina kivalta ja illat jäävät lyhyeksi, siltä tuntuu varsinkin pimeänä vuodenaikana. Tiesin myös, että elämänlaatu paranee. Elän ympäristössä, jossa minulla on hyvä olla. On kavereita, tuttuja ja perhettä ihan lähellä. On minulle niin rakas meri. On tutut kadut ja kujat, kalliot ja metsäpolut. On minun Porvoo.

Ajattele positiivisesti - Viisautta perjantaihin

Uskon positiivisen ajattelun voimaan; kun keskittyy positiivisiin asioihin, positiivisia asioita tapahtuu. Pyrin karsimaan elämästäni negatiivista energiaa tuovia asioita ja vältän negatiivisia ajatuksia. Sanonta "pessimisti ei pety" on ihan kukkua, ennemmin voisi sanoa, että "optimisti onnistuu" tai "positiivinen pärjää aina".

Totta kai elämään kuuluu pettymykset, surut ja epäonnistumiset, huonoissa fiiliksissä voi käydä hetken ja hakea sitten taas voimaa positiivisuuden kautta. Olen kokenut kolhun jos toisenkin, jopa enemmän kuin mielestäni ansaitsen, mutta mennyttä ei voi jäädä voivottelemaan. Oiotaan lommot, nostetaan leuka pystyyn  ja röyhistetään rintaa, taas mennään hymyillen.

Ajattelu muuttuu todellisuudeksi. Kun asioihin suhtautuu positiivisesti ja keskittää energiansa onnistumisiin, hyviä asioita tapahtuu. Tämä toimii myös toisinpäin, negatiivinen ajattelu tuo negatiivisen tuloksen ja epäonnistumisen ajattelemisen lopputuloksena on epäonnistuminen. Joskus minussa asuu inhorealisti tai pessimisti, se johtuu omista aikaisemmista kokemuksista ja silloin ajatus meinaa siirtyä negatiivisen puolelle. Tuolloin on pakko taistella omien ajatusten kanssa ja pakottaa itsensä näkemään asia positiivisena, selvänä mahdollisuutena onnistua.

Miten monesti onkaan käynyt niin, että olen löytänyt itseni ikävästä tilanteesta. Jonkun aikaa ongelmissa vellottuani jokin valonpilkahdus täyttää pääni ja alan löytää ratkaisuja. Suuntaan positiivisen energian siihen, että tämä ongelma ratkeaa, se vaatii minulta tiettyjä toimia ja rutkasti rohkeutta, mutta niiden avulla onnistun. Ja näin myös käy. Ei mitään niin epätoivoista ettei löytyisi valoa.

Tietääkseni en ole mikään noita, mutta uskon myös vahvojen visioiden toteutumiseen, ajatuksen voimalla ja olen tässä onnistunutkin monta kertaa. Olen visioinut erilaisia tilanteita, hyviä tilanteita ja ne ovat toteutuneet. Olen saanut ihmisen palaamaan luokseni vain ajattelemalla erittäin vahvasti, että hän tulee. Saan puhelun tai viestin, jonka sisältö on sellainen, jonka olen mielessäni ajatellut. Visioin nykyisen kotini ja siellä kesällä pidettävät tupaantulijaiset, näin tapahtui viime kesänä. Rivitalo ja oma piha tosin vaihtui 2-kerroksisen luhtitalon toiseen kerrokseen, mutta paikka sijaitsi juuri siellä missä pitikin, minun kotikulmilla, "maalla ja silti lähellä kaupunkia".

Noitataitoni eivät ole täydelliset, koska en osaa hallita taitoani. Kaikki visiot eivät toteudu tai ne toteutuvat ensin ja murentuvat sitten. Minua mietityttää, olenko silloin päästänyt negatiivisuuden tai epävarmuuden siemenen luikertelemaan ajatuksiini. Uskon kuitenkin tässäkin kehittymiseen ja oppimiseen.

Mitä sitten teen, kun koen pettymyksen tai surua? Keskitän ajatukseni kesälomareissuun, mietin meditatiivisia hetkiä idyllisessä pikkukylässä Slovakian vuoristossa.

Kroppa kuntoon Fustralla

Ensimmäinen ajatus Fustrasta on, että se on "keppijumppaa" ja sitten erään kaverini sanoin "ylihintaista pilatesta". Kannattaa kuitenkin itse kokeilla, mielellään useammin kuin kerran.

Törmäsin Fustraan sattumalta noin vuosi sitten työhöni liittyvässä tapahtumassa. Minulle tarjottiin ilmaista testikertaa, johon päätin tarttua. Vaikka testitunti tuntui toisaalta hyvin yksinkertaiselta: muutamalla liikkeellä testattiin lihastasapainoa ja tehtiin kevyt lihaskuntoharjoitus oikeita asentoja painottaen, innostuin. Tajusin, että Fustrassa keskitytään niihin asioihin, joissa minä tarvitsen vahvistusta. Harjoittelu on erittäin henkilökohtaista, koska ohjaaja työskentelee tunnin vain minun kanssani.

Aloitin 10 valmennuskerralla ja tein sen jälkeen vielä 50 tunnin sopimuksen. Huh, melko suolaista, mutta käytetty raha menee minun terveyteen ja hyvinvointiin.

Keskivartalo tukemaan kehoa

Fustra on treenimetodi, jossa pyritään korjaamaan kehon virheasentoja avaamalla kireitä lihaksia ja vahvistamalla heikkoja lihaksia. Erityinen huomio on keskivartalon syvissä tukilihaksissa, hyvän ryhdin saavuttamisessa ja oikeaoppisessa hengittämisessä. Oikean asennon ylläpitäminen ja kehonhallinta on tärkeämpää kuin se, paljon pystyy nostamaan rautaa. 

Ohjaaja seuraa, että liikkeitä tehdessä keho on oikeassa asennossa.

Kepillä tehdään harjoittelun alkuun avaavia liikkeitä ja dynaamisia venytyksiä. Keppiä voidaan käyttää yhtälailla lihaskuntoliikkeissä, kuten myös erilaisia painoja, tankoja ja kuntosalilaitteita. Eteneminen raskaampaan harjoitteluun menee sen mukaan, miten oma kehonhallinta ja kunto etenee. Tein sitten hauiskääntöä, kyykkyjä tai punnerruksia kaikissa täytyy huomioida keskivartalon ja lapojen tuki. Ennen luulin voivani tehdä kaikenlaista isoillakin painoilla, mutta kun keskityn samalla koko kehon hallintaan ja vien liikettä lavoilla tai keskivartalollani, on pienemmät painot riittäneet oikein mainiosti.

Keho kuntoon pala kerralla

Minulla on paljon ongelmakohtia, joista osan tiedostin itsekin ja osaa en tai en tiennyt syytä ongelmaani: huono ryhti, jäykkä alaselkä, korvissa viihtyvät hartiat, kipuileva niska, heikko lantio ja vatsalihakset. Niitä oli hyvä lähteä parantamaan hitain askelin. Toivoakseni edistystä on tapahtunut, mutta töitä riittää.

Juostessa kärsin pitkään tukkoisista reisistä. Jalkojen raskaus alkoi tehdä juoksemisesta raskasta enkä enää pystynyt pitkiin hölkkälenkkeihin. Fustra-ohjaajani totesi sen johtuvan kireistä lonkista, jotka sitten heijastuivat etureisiin. Lonkkien venyttely on joka viikko treeniohjelmassani ja jo ensimmäisten treenien jälkeen huomasin lenkillä, että askeleeni oli keventynyt. Nykyisin jalat jaksavat taas kuljettaa minua pidempiäkin matkoja.

Vatsalihakset olivat heikentyneet omaa laiskuuttani, salilla ei tullut niitä juurikaan tehtyä ja mitä heikommiksi lihakset muutuivat, sitä kurjemmalta vatsojen tekeminen tuntui. Nyt ymmärrän, että niistä ei vaan luisteta. Lantion hallinta tuntuu vieläkin vaikealta, varsinkin väsyessä, mutta arvelen edenneeni lähtötasosta.

Itsekseni teen normaalia kuntosalitreeniä, mutta pyrin tekemään liikkeet Fustra-valmentajan ohjeilla. Keho pitää haastaa joka kerran eikä saisi unohtua omalle mukavuusalueelle. Ohjauksessa treeni onkin joka kerta astetta tai paria rankempaa.

Juostessakin pitäisi hallita perussäännöt: pitää keho "pitkänä" hyvässä asennossa ja hillitä lantion heilumista.

Muista jännittää vatsaa, selkä maahan ja lavat alas, kädet suorina ja rentoina...

Kehonhallintaa ja rasvanpolttoa

Tänä vuonna siirryimme rasvanpolttotreeniin eli vaikka lihaskuntoharjoittelun periaatteet ovat samat, pidetään samalla sykettä rasvanpolttotasolla tekemällä kiertopiirityyppistä harjoittelua.

Esimerkki tämän viikon fustra-tunnista:

Lämmittely crosstrainerilla (8 min.)
Dynaamiset venyttelyt kepillä

Juoksua paikallaan
Leveä kyykky
Pull over
Hauiskääntö
Vipunosto sivulle
Vatsat

Juoksua paikallaan
Askelkyykky
Perhonen päinmakuulla
Ranskalainen punnerrus
Vipunosto eteen
Vatsat

Yleisliike
Punnerrus
Leveä kyykky
Pull over
Vipunosto sivulle
Lankku

Loppuun vauhtispurtteja crosstrainerilla

Kaikkia liikkeitä tehdään 1,30 minuuttia ja ennen aerobisia osioita on samanpituinen tauko.

Treenien jälkeen maistuu uni eikä muuten niskatkaan ole juurikaan kipuilleet enää. Treenien lisäksi olen saanut Fustrasta ohjeet ruokavalioon, joten bikinikunto ja siinä pysyminen taas tavoitteena.

Kevään jälkeen olenkin omillani treenien kanssa ja toivonpa vaan, että olen omaksunut metodit tarpeeksi hyvin.

Kotikaupungissani Porvoossa Fustraa on tarjolla Kuntokeskus Verdessä. Oman paikkakunnan Fustra-salit löytyvät täältä.