Harry, Joona ja skandidekkarien hienous

Luen kaikenlaista, mutta dekkareista pidän erityisesti. Se piinaava tunne, kun yhteisössä vaanii sarjamurhaaja, sujuva kerronta ja yllättävä loppuratkaisu, niistä koostuu lempitarinani. Kirjaan uppoutuessa, pienikin kolahdus asunnossa havahduttaa, onko täällä joku. Metsässä täytyy katsoa useaan kertaan ympärilleen, ei kai tuolla puiden kätköissä vaani sarjamurhaaja. Ei kai nyt sentään meidän pienessä kylässä...

Olen ihastunut skandidekkareihin. Täytyy myöntää, että naapurit tekevät sen suomalaisia paremmin. Ruotsalaisissa kirjailijoissa on monia loistavia tarinankertojia ja kelvollisia, viihdyttäviä dekkaristeja. Pidän siitä, että kaikki tapahtumapaikat eivät ole Tukholmassa. Onhan se jotenkin kiehtovampaa lukea murhamysteeriä samalla, kun kuvaillaan Gotlannin tai Öölannin kauneutta. Sitä vain miettii, miten niinkin pienessä paikassa voi olla niin raakoja tapahtumia. On muuten yllättävän paljon sarjamurhaajia tässä ihan Pohjoismaissa, jos kirjoihin olisi uskominen.

Mankellit, Marklundit ja Larssonit on totta kai luettu. Toissa kesänä kävin läpi kaikki silloisen asuinpaikkani Keravan kirjaston ruotsalaiset dekkarit: lähinnä Anna Janssonia, Camilla Läckbergia, Maria Jungstedtia ja Viveca Stenia. Paljon siis oivallisia naiskirjailijoita. Kirjat olivat viihdyttäviä, mutta ei niistä kirjahyllyn komistukseksi ole. Ainakin Stenilta on tullut taas uusi kirja, jota täytyy käydä etsimässä kirjastosta.

Rikollisen liikkeet tunteva ruotsinsuomalainen

Lars Keplerin kirjoilta vältyin pitkään. Yritin joskus lukea Hypnotisoijaa ja se toimi minulle unilääkkeenä. Tein siitä johtopäätöksen, että kirjat ovat tylsiä. Olin väärässä. Ulkokirjallisesti minua myös häiritsi se, että taustalla on pariskunta, Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril, jotka siis kirjoittavat Joona Linna -dekkarisarjaa salanimellä. Eivät sitten omalla nimellään voineet kirjoittaa, kun kaikki kuitenkin tietävät heidän henkilöllisyytensä. Ja mitenköhän ne dekkarit syntyvät kimpassa? Kirjoittaakohan toinen toisen kappaleen ja toinen toisen... Vai onko vain toinen kirjoittaja ja toinen keksii juonikoukerot...

Annoin kuitenkin kavereiden suositusten vuoksi Keplerille uuden mahdollisuuden ja se kannatti. Kirjamessuilta ostin suuren osan Keplerin tuotannosta pokkareina ja luin kirjat lähestulkoon putkeen synkimmän kaamoksen aikana. Kirjat pitivät otteessaan, kuristavassa sellaisessa. Voiko tuollaista pahuutta ja raakuttaa oikeasti olla? Erityisesti Nukkumatti tuntui piinaavan pelottavalta.

Tapauksia tutkii suomalaistaustainen Joona Linna, oman menneisyytensä ja tietysti suomalaisuutensa vuoksi vähän omanlaisensa sankari, joka ei kumartele ketään vaan tekee itse omat päätelmänsä ja ratkaisunsa. Hän pääsee rikollisen mieleen ja arvaa hänen liikkeensä välillä ennakkoon. Jokainen kirja on periaatteessa oma itsenäinen tarinansa, mutta jokaisessa käydään samalla läpi Joona Linnan tarinaa, sen vuoksi suosittelen lukemaan kirjat kronologisessa järjestyksessä.

Viime vuonna ilmestynyt Playground on jäänyt minulta välistä, mutta nyt kirjakaupasta mukaani tarttui Keplerin uusin, Kaniininmetsästäjä. Kirjakaupan myyjä sanoi, että se on paras Kepler tähän mennessä, joten senhän on oltava todella hyvä.

Mukana tuli kirjanmerkki, joka mainostaa taas yhtä kiinnostavaa skandidekkaria...

Kirjan alkuun Ruotsin ulkoministeri murhataan raa'asti ja ensin tekoa pidetään terrorismina, mutta eihän se niin yksinkertaista ole. Poliiseille selviää, että murhia on tulossa lisää ja niitä tutkimaan tulee vankilatuomiotaan kärsivä Joona Linna. Murhat tuntuvat ensin sattumanvaraisilta, niitä yhdistää kaniineihin liittyvä lasten runo ja tehokkaan julma tapa murhata uhrit hitaasti, Joona totta kai löytää yhteyden murhan uhrien välillä. Piinaavan hyvin kirjoitettu tarina pitää otteessaan eikä kirjaa tahdo laskea kädestään. Onneksi lomapäivänä on ollut aikaa ahmia yli 500 sivuista opusta. Kirja päättyi sen verran hyytävästi, että jatkoa on luvassa.... Juonesta en kerro sen enempää, lue itse ja vapise.

Harry Hole, vanha renttu

Jokaisen loistavan ruotsalaisen rikoskirjailijan ylittää norjalainen Jo Nesbo. Vaikka kaikki hänen kirjansa lukeneena löydän niistä tietyn toistuvan kaavan, ovat ne silti vertaansa vailla. Nesbolta on ilmestynyt muitakin kirjoja, mutta suuressa osassa hänen tuotantoaan päähenkilönä toimii ketään kumartelematon poliisi Harry Hole. Harry on alkoholisti, 190-senttinen naisiin vetoava renttu. Myönnän olleeni itsekin häneen ihastunut, mutta nyttemmin olen päässyt eroon renttuvaiheestani

Totta kai Harry on myös äärettömän älykäs ja hoksaa rikollisen mielenliikkeet, siksi hän onkin niin taitava. Sydän on toki kultaa, eikös kaikilla rentuilla muka ole. Hän on lapsenkaltainen viaton ja hyväntahtoinen tyyppi, jota vaan alkoholi sattuu viemään, sniif. Kyllä minä kuitenkin edelleen Harrysta pidän, en vain lankea tuohon miestyyppiin enää ja se tekee minusta vähän ironisen ja ylimielisen pahoja poikia kohtaan.

Kuvittelin aina Harryn kirjailija Jo Nesbon alter egoksi, ehkä hän onkin. Kirjojen takana komeileva kalju mies parransänkineen muistutti mielestäni itseään Harrya. Nesbo oli kerran vierailulla Suomessa ja kävin häntä katsomassa ja kuulemassa Lasipalatsissa. Oli muuten hyvin pieni ja kuivakan laiha mies, ei suinkaan mikään pitkä korsto kuten Harry. Ehkä hänessä kuitenkin asuu se pitkä ja komea renttu, johon naiset lankeavat. Ei millään pahalla Jo, olet edelleen mielestäni yksi lahjakkaimmista kirjailijoista ja on sinulla ihan kivat kasvotkin.

Sosiaalisen median kautta huomasin, että uusi Harry Hole -kirja "Jano" on juuri ilmestynyt. Nyt ei riittänyt kärsivällisyys odotella, että saisin kirjan lainattua kirjastosta, jonot ovat varmana pitkät. Kirjakauppaan vaan kirjaa hakemaan! Teema on erittäin nykyaikainen, tällä kertaa Harry jahtaa Tnder-murhaajaa.

Minäkin olen oman osani saanut Tinderistä ja monet kerrat miettinyt, ettei sieltä vain tule sarjamurhaajaa vastaan. Vaikka ethän sinä koskaan voi tietää, missä ne murhaajat pyörivät. Ihan yhtälailla baarista tai kaupan kassalta bongaamasi hyvältä vaikuttava tyyppi voi olla vaikka miten synkkä ja vaarallinen rikollinen. Ei narsistikaan paljasta todellista minää ennen kuin suhde on edennyt tarpeeksi pitkälle. Useinhan murhaaja lopulta löytyy omasta lähipiiristä. Eli siitä vaan ympärilleen vilkuilemaan ja olemaan epäluuloinen jokaista ihmistä, varsinkin läheisiään kohtaan.

Kirja ilmestyi suomeksi tänään ja hetihän minä olin sitä paikallisessa kirjakaupassa hakemassa. Ensimmäisten sivujen jälkeen voin jo aavistaa, että luvassa on takuuvarmaa Nesboa, kirja on niin mukaansatempaavasti ja hyvin kirjoitettu, että tätä ei voi kädestään laskea ennen loppuratkaisua. Arvelen, että tulen vielä viihtymään Harry Holen seurassa tämänkin kirjan ajan.