Naiseksi - pala turhamaisuutta ja luksusta arkeen

Tiedän, että olin monta vuotta nukkavieru, tylsä ja tyylitön. Olin monta vuotta tilanteessa, että jostain oli tingittävä ja minä päätin tinkiä itsestäni. Säästöä saa, kun harventaa kampaamokäyntejä, ostaa halpoja vaatteita (harvoin ja pakon edessä) ja kosmetiikkaa eikä siihen hajuveteenkään raaski laittaa 50 euroa. Ainoat itseeni käytetyt rahat olivat kuntoilu ja viime vuonna panostin myös matkailuun, asia josta en tule tinkimään jatkossakaan.

Kovin turhamainen en ole ollut ikinä, en halua tekoripsiä, rakennekynsiä, botoksia tai silikonia. Tennarit ovat korkokenkiä mukavammat ja onhan verkkareissa paljon rennompi olo kuin tiukoissa farkuissa, joissa tosin viihdyn hyvin kodin ulkopuolella. Kauniita alusvaatteita, mekkoja ja hameita sentään rakastan eli naisellisuutta löytyy kuitenkin :)

Mutta nyt on kevät ja uusi elämä vihjailee olemassaolostaan. Minulla ei ole velkaa minnekään, yhtäkkiä palkka jää minulle eikä mene laskuihin, ihan kuin olisin saanut palkankorotuksen. Kupliva into uuteen elämänvaiheeseen saa myös pienen turhamaisuuden heräämään minussa. Miksi en panostaisi itseeni, kun siihen kerran on mahdollisuus.

Kevätloma minulle

Pieni pala luksusta tekee hyvää mielelle.

Kevätlomaviikkoni teema on minä ja hyvinvointi. Nyt haluan olla naisellinen ja hömppä. Mitä tein ensimmäiseksi? No, tilasin vähän Zalandolta mekkoja ja asusteita sekä vaaleanpunaisen nahkajakun.

Olen luullut, että merkkilaukut eivät ole minun juttuni. Miksi ihmeessä tuhlata satoja euroja pieneen laukkuun, kun saahan niitä halvemmallakin. Ensimmäisen merkkilaukkuni ostin viime syksynä New Yorkista, ja hitto, tuntuuhan se aivan erilaiselta kuin tavallisesta marketista ostettu kassi: yksityiskohdat, käsinkosketeltava laatu, se miten laukku on pakattu, kun sen saat ja se tunne, kun kuljet kyseinen laukku käsivarrellasi. Nyt tilasin Zalandolta Michael Korsin hennon vaaleanpunaisen laukun ja se tuntuu jokaisen euron arvoiselta. Vielä laukkuhimo on pysynyt Guessissa ja Korsissa, ehkä ne luksusmerkitkin ovat vielä tuloillaan.

Samassa lähetyksessä oli Ralph Laurenin kukkamekko, sininen valkoisin ja vaaleainsinisin ja -punaisin kukin. Käy niin toimistolle jakun kanssa kuin kesäjuhliin, vaikka lavatansseihin, joihin ei kyllä ole aikomustakaan mennä :D Helman pituus on vaan turhan pitkä tällaiselle lyhytjalkaiselle yksilölle, joten täytyy ompelija löytää helmoja lyhentämään. Siis minähän en mitään ompele, "kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä", sanoi jo suomalaisen tasa-arvon ikoni Minna Canth. Harmi, että en tienny tuosta lausahduksesta mitään sihen aikana, kun jouduin kärvistelemään koulun käsityötunneilla.

Hemmottelua kampaajalla ja hieronnassa

Loman iloihin kuului myös kampaamokäynti Olo Salongissa, Porvoossa. Minulla on hyvä kampaaja ja pidän hänen työnsä jäljestä, mutta olen aiheuttanut hänellekin huokauksia liian harvoista kampaamokäynneistä. Hyvin leikattu polkkatukka on aika nopeasti kuin ydinräjähdyksen jäljiltä ja varsinkin väri muuttuu tunkkaiseksi, kun en vaan pysty värjäyttämään tukkaani niin usein. Brunette kun ei ole blondi, jollei hiuksia värjätä säännöllisesti. Jospa seuraava käyntini tulisi ennen kuin hiukset näyttävät ihan tunkkaiselta.

Tämänkertainen kampaajakäynti vaan oli hieman outo. Ideoimme minulle uuden punertavan vaalean sävyn, kun totesin haluavani jotain erilaista. Se oli ihan ok, vaikka ehkä kirkas vaalea on enemmän nykyistä minääni. Hiuksien kuivauksen yhteydessä kampaajani kysyi minulta, olenko kasvattamassa hiuksiani. Outo kysymys mielestäni ja vastasinkin, että en suinkaan. Seurasin hänen työtään ja kummastelin mielessäni, miksi hän jo muotoilee hiuksiani, vaikka sitä ei ole vielä leikattu. Menin aivan puihin tajutessani, että hiuksiani ei leikattaisi tällä kertaa, en edes osannut kysyä, että mitähän ihmettä. Mieleni sopukoissa aloin arvella, että olen netin kautta aikaa varatessani valinnut palveluksi värin ilman leikkausta, vaikka ei minun pehkoni kestä kuosissaan, jos sitä ei leikata ja kevennetä parin kuukauden välein. Menin niin noloksi, että annoin asian olla ja olin kuin mitään outoa ei olisi tapahtunutkaan. Kahden-kolmen viikon kuluttua on kuitenkin mentävä taas kampaajalle leikkauttamaan tämä liian raskas hiuspaljous.

Vaalea mansikka taitaa olla sävyn nimi ei se punertavuus oikein kuvassa näy..

Hieronnastakin oli helppo tinkiä, vaikka se tekee hyvää päätetyöntekijän niska-hartiaseudulle. Minulla on myös loistava hieroja, ihmeellinen ja hyvin henkinen Mervi. Hän ei hoida pelkkää kehoani, vaan myös mieltäni. Joskus mieltäni askarruttaa jokin asia, joka ratkeaa Mervin hoitopöydällä. Tänään halusin vain olla ja kuunnella, mutta hyvä mieli jää silti hoitokäynnistä. Nyt talouteni antanee periksi käydä myös jatkossa hänen hierottavanaan.

Lomapäivänä yli puolitoistatuntia kestävä kokovartalohieronta oli parasta mahdollista hemmottelua. Merviltä voi myös ottaa vaikkapa energiahoidon, jos oma tilanne tuntuu siltä. Olen itse saanut hoidosta apua aikaisempaan pahaan olooni. Hoitotilat vanhassa puutalossa, kristallikruunu katossa ja vesiputouksen solina tekee hoitokokemuksesta täydellisen. Tilanne on henkinen, ei day spa -tyyppinen.

Pilviä menneisyydestä

Juuri kun olin hilpeällä tuulella tästä kaikesta itseni hemmottelusta ja onnellisesta tasapainosta elämässäni, löytyi Messengerin viestipyynnöistä kaiku menneisyydestä. Exän kaverin vaimo väitti viestissään, että olen lainannut heiltä exäni kanssa tavaroita ja he haluavat ne minulta takaisin. Minua pyydettiin soittamaan heille. Hetkeksi pelästyin ja järkytyin, meinasin jo soittaakin heille ja selitellä. Minun tiedossani ei ollut, että kyse olisi ollut lainasta, olen jopa hieman maksanut niistä tavaroista. Totta kai olen myös aikaa sitten laittanut kyseiset tavarat kierrätykseen. Silti mielessäni kaihersi, voidaanko minulta vaatia jotakin...

Onneksi lähipiiristäni löytyy juristi, varmistin vielä häneltä, että enhän minä nyt vain ole pulassa. Tämä nykyinen minäni kun ei anele eikä vapise, taustat kuntoon ja eteenpäin. Tässä tapauksessa sain myös juristin puoltavan lausunnon tuoman turvan siihen, että olen totta kai oikeassa. Vapiskaa siis idiootit, jos eksytte blogiini :D

Harry, Joona ja skandidekkarien hienous

Luen kaikenlaista, mutta dekkareista pidän erityisesti. Se piinaava tunne, kun yhteisössä vaanii sarjamurhaaja, sujuva kerronta ja yllättävä loppuratkaisu, niistä koostuu lempitarinani. Kirjaan uppoutuessa, pienikin kolahdus asunnossa havahduttaa, onko täällä joku. Metsässä täytyy katsoa useaan kertaan ympärilleen, ei kai tuolla puiden kätköissä vaani sarjamurhaaja. Ei kai nyt sentään meidän pienessä kylässä...

Olen ihastunut skandidekkareihin. Täytyy myöntää, että naapurit tekevät sen suomalaisia paremmin. Ruotsalaisissa kirjailijoissa on monia loistavia tarinankertojia ja kelvollisia, viihdyttäviä dekkaristeja. Pidän siitä, että kaikki tapahtumapaikat eivät ole Tukholmassa. Onhan se jotenkin kiehtovampaa lukea murhamysteeriä samalla, kun kuvaillaan Gotlannin tai Öölannin kauneutta. Sitä vain miettii, miten niinkin pienessä paikassa voi olla niin raakoja tapahtumia. On muuten yllättävän paljon sarjamurhaajia tässä ihan Pohjoismaissa, jos kirjoihin olisi uskominen.

Mankellit, Marklundit ja Larssonit on totta kai luettu. Toissa kesänä kävin läpi kaikki silloisen asuinpaikkani Keravan kirjaston ruotsalaiset dekkarit: lähinnä Anna Janssonia, Camilla Läckbergia, Maria Jungstedtia ja Viveca Stenia. Paljon siis oivallisia naiskirjailijoita. Kirjat olivat viihdyttäviä, mutta ei niistä kirjahyllyn komistukseksi ole. Ainakin Stenilta on tullut taas uusi kirja, jota täytyy käydä etsimässä kirjastosta.

Rikollisen liikkeet tunteva ruotsinsuomalainen

Lars Keplerin kirjoilta vältyin pitkään. Yritin joskus lukea Hypnotisoijaa ja se toimi minulle unilääkkeenä. Tein siitä johtopäätöksen, että kirjat ovat tylsiä. Olin väärässä. Ulkokirjallisesti minua myös häiritsi se, että taustalla on pariskunta, Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril, jotka siis kirjoittavat Joona Linna -dekkarisarjaa salanimellä. Eivät sitten omalla nimellään voineet kirjoittaa, kun kaikki kuitenkin tietävät heidän henkilöllisyytensä. Ja mitenköhän ne dekkarit syntyvät kimpassa? Kirjoittaakohan toinen toisen kappaleen ja toinen toisen... Vai onko vain toinen kirjoittaja ja toinen keksii juonikoukerot...

Annoin kuitenkin kavereiden suositusten vuoksi Keplerille uuden mahdollisuuden ja se kannatti. Kirjamessuilta ostin suuren osan Keplerin tuotannosta pokkareina ja luin kirjat lähestulkoon putkeen synkimmän kaamoksen aikana. Kirjat pitivät otteessaan, kuristavassa sellaisessa. Voiko tuollaista pahuutta ja raakuttaa oikeasti olla? Erityisesti Nukkumatti tuntui piinaavan pelottavalta.

Tapauksia tutkii suomalaistaustainen Joona Linna, oman menneisyytensä ja tietysti suomalaisuutensa vuoksi vähän omanlaisensa sankari, joka ei kumartele ketään vaan tekee itse omat päätelmänsä ja ratkaisunsa. Hän pääsee rikollisen mieleen ja arvaa hänen liikkeensä välillä ennakkoon. Jokainen kirja on periaatteessa oma itsenäinen tarinansa, mutta jokaisessa käydään samalla läpi Joona Linnan tarinaa, sen vuoksi suosittelen lukemaan kirjat kronologisessa järjestyksessä.

Viime vuonna ilmestynyt Playground on jäänyt minulta välistä, mutta nyt kirjakaupasta mukaani tarttui Keplerin uusin, Kaniininmetsästäjä. Kirjakaupan myyjä sanoi, että se on paras Kepler tähän mennessä, joten senhän on oltava todella hyvä.

Mukana tuli kirjanmerkki, joka mainostaa taas yhtä kiinnostavaa skandidekkaria...

Kirjan alkuun Ruotsin ulkoministeri murhataan raa'asti ja ensin tekoa pidetään terrorismina, mutta eihän se niin yksinkertaista ole. Poliiseille selviää, että murhia on tulossa lisää ja niitä tutkimaan tulee vankilatuomiotaan kärsivä Joona Linna. Murhat tuntuvat ensin sattumanvaraisilta, niitä yhdistää kaniineihin liittyvä lasten runo ja tehokkaan julma tapa murhata uhrit hitaasti, Joona totta kai löytää yhteyden murhan uhrien välillä. Piinaavan hyvin kirjoitettu tarina pitää otteessaan eikä kirjaa tahdo laskea kädestään. Onneksi lomapäivänä on ollut aikaa ahmia yli 500 sivuista opusta. Kirja päättyi sen verran hyytävästi, että jatkoa on luvassa.... Juonesta en kerro sen enempää, lue itse ja vapise.

Harry Hole, vanha renttu

Jokaisen loistavan ruotsalaisen rikoskirjailijan ylittää norjalainen Jo Nesbo. Vaikka kaikki hänen kirjansa lukeneena löydän niistä tietyn toistuvan kaavan, ovat ne silti vertaansa vailla. Nesbolta on ilmestynyt muitakin kirjoja, mutta suuressa osassa hänen tuotantoaan päähenkilönä toimii ketään kumartelematon poliisi Harry Hole. Harry on alkoholisti, 190-senttinen naisiin vetoava renttu. Myönnän olleeni itsekin häneen ihastunut, mutta nyttemmin olen päässyt eroon renttuvaiheestani

Totta kai Harry on myös äärettömän älykäs ja hoksaa rikollisen mielenliikkeet, siksi hän onkin niin taitava. Sydän on toki kultaa, eikös kaikilla rentuilla muka ole. Hän on lapsenkaltainen viaton ja hyväntahtoinen tyyppi, jota vaan alkoholi sattuu viemään, sniif. Kyllä minä kuitenkin edelleen Harrysta pidän, en vain lankea tuohon miestyyppiin enää ja se tekee minusta vähän ironisen ja ylimielisen pahoja poikia kohtaan.

Kuvittelin aina Harryn kirjailija Jo Nesbon alter egoksi, ehkä hän onkin. Kirjojen takana komeileva kalju mies parransänkineen muistutti mielestäni itseään Harrya. Nesbo oli kerran vierailulla Suomessa ja kävin häntä katsomassa ja kuulemassa Lasipalatsissa. Oli muuten hyvin pieni ja kuivakan laiha mies, ei suinkaan mikään pitkä korsto kuten Harry. Ehkä hänessä kuitenkin asuu se pitkä ja komea renttu, johon naiset lankeavat. Ei millään pahalla Jo, olet edelleen mielestäni yksi lahjakkaimmista kirjailijoista ja on sinulla ihan kivat kasvotkin.

Sosiaalisen median kautta huomasin, että uusi Harry Hole -kirja "Jano" on juuri ilmestynyt. Nyt ei riittänyt kärsivällisyys odotella, että saisin kirjan lainattua kirjastosta, jonot ovat varmana pitkät. Kirjakauppaan vaan kirjaa hakemaan! Teema on erittäin nykyaikainen, tällä kertaa Harry jahtaa Tnder-murhaajaa.

Minäkin olen oman osani saanut Tinderistä ja monet kerrat miettinyt, ettei sieltä vain tule sarjamurhaajaa vastaan. Vaikka ethän sinä koskaan voi tietää, missä ne murhaajat pyörivät. Ihan yhtälailla baarista tai kaupan kassalta bongaamasi hyvältä vaikuttava tyyppi voi olla vaikka miten synkkä ja vaarallinen rikollinen. Ei narsistikaan paljasta todellista minää ennen kuin suhde on edennyt tarpeeksi pitkälle. Useinhan murhaaja lopulta löytyy omasta lähipiiristä. Eli siitä vaan ympärilleen vilkuilemaan ja olemaan epäluuloinen jokaista ihmistä, varsinkin läheisiään kohtaan.

Kirja ilmestyi suomeksi tänään ja hetihän minä olin sitä paikallisessa kirjakaupassa hakemassa. Ensimmäisten sivujen jälkeen voin jo aavistaa, että luvassa on takuuvarmaa Nesboa, kirja on niin mukaansatempaavasti ja hyvin kirjoitettu, että tätä ei voi kädestään laskea ennen loppuratkaisua. Arvelen, että tulen vielä viihtymään Harry Holen seurassa tämänkin kirjan ajan.

Kevät on uusia alkuja

Olenkohan ylistänyt kevättä jo aikaisemmin? Luultavasti olen. Kevät on lempivuodenaikani, koska nyt luonto alkaa heräillä talviunestaan, no aika pian ainakin. Linnut kuitenkin jaksavat jo liverrellä ja aurinko ilmestyy aika ajoin lämmittämään ja sulattamaan maata jäästä. Minä alan odottaa lehtien puhkeamista, kevään vihreitä sävyjä ja kesää. Keväässä parasta on juuri se lupaus kesästä.

Albert Edelfeltin Rantatie johdattaa Hermanninsaareen.

Juoksemista älä lopeta

Keväisin aktivoin juoksuharrastustani, talvella lenkkeily on satunnaisempaa, mutta lisääntynyt valo, lämpö ja sulat tiet houkuttelevat lenkille, ei pakosta vaan omasta vapaasta tahdosta. Juokseminen on ihanaa erityisesti aurinkoisena kevätpäivänä, kun on jo hieman lämmintä, mutta ei liian kuuma juosta. Yleensä kuuntelen jotain mahdollisimman rytmikästä ja "huonoa" musiikkia, joka tahdittaa sopivasti askeliani. Jotenkin esimerkiksi Antti Tuiskun "Peto" saa oman petoni irti ja jalat rullaamaan sekä hymyn huulille. Saatan näyttää lenkkeillessä kylähullulta, kun samalla hymyilyttää ja välillä on pakko vähän hyräillä biisin mukana. Onneksi olen tarpeeksi aikuinen olemaan pikkuisen hullu.

Juoksulenkit ovat toisinaan raskaita, useimmiten mukavia ja joskus jopa helppoja. Lenkkeilyn tähtihetki on silloin, kun kokee "runner's high:n". Itse koen sen harvoin, mutta viime keväänä aika moneen kertaan. Se on se hetki, kun jalat lähtevät rullaamaan lujaa, juokseminen on helppoa ja kevyttä. melkein kuin lentäisi eikä silloin mikään ole mahdotonta. On maltettava juosta pitkään voidakseen kokea sen tunteen. Mielestäni olen usein juossut 6-8 kilometriä ennen "runner's high:ta". Nyt sitten treenailen kokeakseni taas tuon tunteen.

Täällä lähes maaseudulla asuessa parasta on se, että minulla on monta hyvää lenkkireittiä. On metsää, merenrantaa, kuntopolkua, asfalttia. On valaisematonta ja valaistua tietä, joten milloin vaan pääsee lenkille. Torstaina oli upea ilma ja lähdin töistä aikaisemmin ehtiäkseni varmasti lenkille hyvän sään aikana. Kävin tutustumassa uuteen paikkaan, ihan lähellä olevaan Hermanninsaareen, joka on lähes kiinni mantereessa, joten onko se sitten saari vai ei. Ihana viehättävä kylä, johon on viime vuosina rakennettu hulppeita taloja. Niitä oli kiinnostavaa katsella samalla kun nautin kauniista merimaisemasta. Kun maisema on kaunista ja musiikki rytmikästä, tunnin juoksulenkki menee hetkessä.

Juoksemista on helppo harrastaa missä vaan ja se on halpa harrastus. Hyvät juoksuvaatteet ja -kengät sekä laadukkaat liivit toki kannattaa hankkia, mutta siinä kaikki. Jos hifistellä tahtoo, niin voi hankkia sykemittarin ja mitä muita vempaimia sitten kaipaakaan. Minulle riittää Spotify. Juoksukenkäni eivät ole mitään merkkiä, ostin ne väliaikaiseksi ratkaisuksi pari vuotta sitten ja tarkoitus oli ostaa uudet merkkikengät pian. Kengät toimivat vieläkin todella hyvin ja ovathan ne kuitenkin pinkit, joten kyllä niillä kelpaa edelleen juosta. Suunnitelmissani on pakata kengät ja juoksuvaatteet mukaan kesälomareissullekin.

Yksi tie johti umpikujaan, silloin voi pysähtyä hetkeksi katselemaan.

Uusi alku

Juostessa mietiskelen paljon, usein ajatukseni kirkastuvat ja uudet ideat syntyvät juoksulenkillä. Tänään oli harmaata, mutta miellyttävää ja kahdeksan kilometriä taittui kohtuullisesti. Huomasin, että on liputuspäivä enkä vielä lenkillä tiennyt, että tänään on Minna Canthin päivä. Siinä Suomen lippua katsellessani muistin, että parisuhteeni päättyi melko tarkalleen kaksi vuotta sitten. Mietin, että se on liputuspäivän arvoinen asia. Siitä alkoi uusi elämä, sen jälkeen syntyi se ihminen joka olen tänä päivänä. Eihän se siltä tuntunut vielä tuona keväänä, tarvittiin vaikeita kuukausia, muita elämänmuutoksia ja uusia alkuja ennen kuin tajusin, miten elossa olen nyt.

Nyt kun on taas kevät, elämääni kuuluu alkuja ja lupauksia hyvistä asioista. Olen oppinut paljon, löytänyt itseni ja oman rohkeuteni. Hyvät asiat ovat myös läsnä jokaisessa hetkessäni. Vaikka olen tällainen ujo introvertti, olen tavannut uusia ihmisiä ja saanut ystäviä, joilta olen saanut lisää oivalluksia elämääni. Kohtaamisilla ja hetkillä on tarkoituksensa, erilaiset ihmiset avartavat omaa maailmaa ja auttavat eteenpäin henkisen kasvun tiellä. Minusta on upeaa tavata ihmisiä, joissa on viisautta, joka ei katso ikää eikä koulutustaustaa. Se viisaus kumpuaa jostain syvemmältä, sanon heitä vanhoiksi sieluiksi. Heiltä saa usein sysäyksen jatkaa eteenpäin, rohkeutta yrittää ja uskoa huomiseen.

Ennen kuin heittäydyn kovin syvälliseksi, siirryn kotiaskareiden pariin.

Kartanounelmia

Vain kivenheiton päässä kotoani komeilee Haikon kartano. Kylpylä- ja ravintolaelämykset ovat  liiankin lähellä ja niitä tulee hyödynnettyä turhan vähän eli ei lainkaan. Koko viime kesän minun piti käydä kartanolla viinillä, mutta en saanut aikaiseksi. Sitten sen kerran, kun olin menossa, niin eiköhän siellä vietetty Eva Wahlströmin häitä enkä uskaltautunut kuokkimaan.

Lauantaina kartanolla oli naisten hyvinvointipäivä, jonne menin äitini kanssa. Oli luentoja pukeutumisesta ja meikkaamisesta, näytteilleasettajia myymässä hyvinvointiin ja muotiin liittyviä tuotteita, kosmetologiopiskelijat tekivät pikamanikyyreja ja hierojaopiskelijat tarjosivat niska-hartiaseudun hierontaa. Hieroja onnistui löytämään melkoisia kipupisteitä päätteellä työskentelevän niskoista sillä seurauksella, että sain pahoinvointia ja päänsärkyä jälkeenpäin.

Tietenkin myös kuohuviinibaari oli avoinna tapahtumassa. Mukavaa, kun tällaisia tapahtumia järjestetään ja ehdottomasti osallistun niihin jatkossakin. Kympin osallistumismaksuun olisi mielestäni voinut kyllä kuulua yksi lasi kuohuviiniä. Kaikki hoitolapalvelut ovat turhan tyyriitä minulle, vaikka mieli tekisi käydä hemmottelussa omassa lähikylpylässä. Kylpylän pilatestunnit kiinnostavat minua kyllä, tunnit on lauantaisin ja minulla tahtoo olla lauantaille sovittuja menoja lähiviikkoina. Myös kehonkoostumusmittaus minulla on suunnitelmissa. Ei oikein ole tammikuussa aloitettu dietti jatkunut, joten kehonkoostumus saattaa aiheuttaa shokin, joka toivottavasti johtaa bikinikunnon tavoitteluun.

Lauantain hemmottelu- ja kartanoteema jatkui myös illalla. Olen ollut Haikon Kartanossa syömässä joitakin kertoja sukujuhlissa, mutta viimeisestäkin käynnistä on jo vierähtänyt parikymmentä vuotta.

Illallista varten oli mukavaa laittautua vähän enemmän. Tyylikkääseen kartanomiljööseen sopii siisti pukeutuminen, sanoisin että musta pitsimekko oli nappivalinta.

Kartanon ravintolassa meidät otti vastaan todella kohtelias ja miellyttävä henkilökunta. Kaunis ravintolasali, valkoiset pöytäliinat ja hopeiset kattauslautaset antoivat lupauksen laadukkaasta ravintolaelämyksestä. Lupaus myös piti.

Alkuun lasi kylmää valkoviiniä. Tarkoitus oli syödä koko menu, mutta kun kuulin että annokset ovat reilun kokoisia, jätin alkuruuan väliin.

Minun oli pakko maistaa Haikon härkää, joka on ravintolan klassikkoannos. Liha oli täydellisen pehmeää ja herkullista, henkilökohtaisesti olisin kyllä rouhinut siihen reippaasti mustapippuria, mutta toisaalta nyt itse liha pääsi oikeuksiinsa. Kastike oli ihanaa myös, voissa ja kermassa säästämättä. Kylkeen herkullista punaviiniä, jota suositeltiin pihvin kanssa.

Jälkiruokaa, suklaaganachea ja mustaherukka-valkosuklaamoussea oli pakko maistaa, vaikka maha olikin jo täynnä. Söimme jälkiruuan puoliksi ja nautimme lasilliset talon suosittelemaa jälkiruokaviiniä. Ihanaa.

Nyt kun tiedän, että lähelläni todella on noin tasokas ravintola, aion käydä siellä jatkossakin. Mietin myös kylpyläpalveluiden hyödyntämistä, ehkä se kuitenkin olisi sijoitus itseeni.

Sushia ja aurinkoa

Tänään oli nin hieno päivä, että nuhaisesta olosta huolimatta oli päästävä ulos. Vielä kun luvassa oli hyvää seuraa ja herkuttelua notkuvien pöytien ääressä, niin kutsuun oli vastattava myöntävästi.

Helsingissä on paljon sushipaikkoja, niin ketjuja kuin yksittäisiä ravintoloita, jotkut erittäin laadukkaita ja toiset ihan kohtuullisia. Minä rakastan sushia, kelpuutan myös kohtuulliset, mutta kun saa hyvää ja ihan tuoretta sushia, niin huomaa loistavan ja kelvollisen eron.

Monessa paikassa on tarjolla erittäin suosittu sushibuffet myös viikonloppuisin, tällaisen perässä olimme tänään. Menimme Pohjoiselle Rautatiekadulle sushiravintola Konnichiwaan heti sen aukeuduttua kello 12. Ensin näytti siltä, että ravintolassa olisi hyvinkin hiljaista, mutta vähitellen sinne alkoi tulla enemmän väkeä. Kun on paljon porukkaa, tietää että tarjolle tulee koko ajan lisää sushia ja ruoka pysyy tuoreena.

En kehdannut ottaa kuvaa notkuvasta noutopöydästä, vaikka olisihan se ollut postaamisen arvoinen. Upean näköisiä susheja, niin makirullia kuin nigirejäkin. Valtavan isoja rullia ja pienempiä vaikka millä täytteillä. Oli vegeä, avokadoa, lohta, tonnikalaa, muita kaloja, lihaa, katkarapua ja sashimia. Wasabitahna oli tujua ja kun sitä otti aavistuksen liikaa, taisi tukkoisuuskin lähteä nuhanenästä.

Ensin muutama pala alkuun...

Buffettiin kuului myös jonkin verran muuta ruokaa, ainakin dumplingeja , kanavartaita ja nuudelia. En perehtynyt muuhun valikoimaan yhtä dumplingia enempää, koska sushi vei voiton.

Erittäin hyvä ja runsas buffet, en ehtinyt läheskään kaikkia makuja maistelemaan. Koska Helsingissä on useita vastaavalla konseptilla toimivia ravintoloita, on seuraavaksi kuitenkin kokeiltava jotain toista ravintolaa.

Noutopöydän ääressä on vaikea syödä maltillisesti, kyllä siinä pienet sushiöverit vedettiin ja niitä sitten sulateltiin kävelylenkillä.

Kaunis pakkaspäivä Hietsussa.

Upea sää oli houkutellut ihmisiä sankoin joukoin Hietaniemen edustalle jäälle kävelemään ja sinne mekin suuntasimme. Taisi olla ensimmäinen kertani meren jäällä Helsingissä. Pakkaspäivän kirpeys yhdistettynä keväiseen auringonpaisteeseen olisi saanut viihtymään pidempäänkin ulkoilmassa.

Kotimatkalla odotellessani Porvoossa paikallisbussia samalla pysäkillä oleva mummo näytti minulle kieltä, koska satuin katselemaan hänen suuntaansa. Kaikki eivät ilmeisesti ole niin iloisia edes auringon paistaessa. Tulipa vaan mieleeni, että mummopelolleni on siis aihetta.

Eilen poikkesin haukkaamaan happea läheiselle kalliolle. Tämä kuva on muuten toiselta kalliolta kuin edellisen postaukseni kuva. Meillä täällä näitä kallioita ja merinäkymiä riittää

Rohkeus

Olen perusluonteeltani introvertti, vaikka olen myös sosiaalinen ja melko avoin, tosin se riippuu seurasta. Minulla on voimakas sisäinen maailma, johon käperryn helposti, viihdyn itsekseni erityisesti luonnossa. Tuossa kuvassa on lempipaikkani jo lapsuudestani asti, kotikyläni kallio, jonne voi kiivetä katsomaan merta.

Moni sellainen asia, joka on ekstrovertille helppoa ja luontevaa, vaatii minulta paljon ponnisteluja ja suunnattomasti rohkeutta. Isoissa ryhmissä ja juhlissa valitsen tarkkailijan roolin. Erityisesti vieraiden ihmisten seurassa olen hiljainen, jopa täysin tuppisuu. Jos joudun yhtäkkiä huomion keskipisteeksi, hätäännyn ja alan miettiä, miten pääsen nopeasti pois tilanteesta.

Introverttius ei rajoita minua, kuten aikaisemmin sanoin, tarvitaan vain enemmän rohkeutta. Psyykkaan itseni tilanteisiin, joissa olen epämukavuusalueellani. Kyllä minä selviydyn ryhmissä, esiintymistilanteissa tai juhlissa. Ammattini viestinnän ja markkinoinnin parissa on opettanut minut pärjäämään.

Jos olen pienemmässä seurueessa ja itselleni läheisten kanssa, ei hiljaisuudesta ole tietoa. Huumorintajunikin on melkoisen ronskia. Kaikkein lähimmät ihmiset tuntevat minut ulospäinsuuntautuneena, iloisena ja räväkkänä, vähemmän minua tuntevat saattavat pitää minua hiljaisena ja sulkeutuneena - samoin ihmiset, joiden en halua tuntevan minua.

Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

Tämän kysymyksen kysyi ystäväni töissä. Kysymys sai miettimään. Se on itse asiassa erittäin hyvä kysymys, kaikkien kannattaisi pysähtyä miettimään tuota vähän syvällisemmin.

Kamalinta olisi, jos joutuisi vastaamaan "eläisin". Minä elän enkä voi sanoa edes pelkääväni mitään erityisesti, paitsi mummoja, nukkeja, ötököitä ja korkeita paikkoja.

Olen pelännyt asioita, mutta nyt tunnen olevani rohkea. Ylhäällä olevassa kuvassa on Tommy Tabermannin lause, jota olen pitänyt jo vuosia mottonani.

Suhtaudun pelottoman rennosti uusiin ja mielihyvää tuottaviin asioihin. Heittäydyn asioihin tunnepohjalta. Pelkoa enemmän, jotkut asiat korkeintaan jännittävät, kuten yksin matkallelähtö. Ennen mietin enemmän, mitä muut ihmiset sanovat tekemisistäni tai valinnoistani. En uskaltanut seurata omia vaistojani, esimerkiksi kumppanin tai ystävien valinnassa. Vaikka on ikävää, jos muita eivät valintani miellytä, osaan nykysin olla välittämättä heidän mielipiteistään.

Älä unohda omaa elämää

Olen viime aikoina vapautunut jostain henkisestä kuormasta, siitä huolimatta etten edes tiennyt, että minun pitäisi vielä jostain vapautua. Oloni on rennompi, iloisempi ja hullumpi. Vasta eilen tajusin itse, että taakka on pudonnut harteiltani. Minä elän enemmän kuin vuosiin ja juuri täysillä elämisen tunne on vapauttanut minut.

Monta vuotta luulin eläväni omaa elämääni, hyvää elämää, onnellista parisuhde-elämää. Kun se vaihe päättyi toisen tahdosta, tein pitkän surutyön. Tänä päivänä ymmärrän, että elin monta vuotta toisen ihmisen elämää ja luovuin omastani. En tiennyt sitä silloin enkä tiennyt sitä edes jokin aika sitten, herääminen vei aikansa.

Nyt elämä on minun hallussani ja teen niitä asioita, joita minä haluan. Kuten esimerkiksi tuo matkustelu tai vaaleanpunaisten sisustuselementtien ostelu. Viihdyn aivan mainiosti elämässäni. En vastustele toisen ihmisen tulemista elämääni, mutta se ei tarkoita omastaan luopumista. Yhteiset arvot ja mielenkiinnon kohteet ovat tärkeitä.