Elämä vuorenrinteellä sijaitsevassa San Nicola Archellassa on mukavan leppoisaa. Viikonloput ovat vilkkaita, mutta arkipäivät ovat vielä uneliaan rauhallisia. Turistikausi on vasta alkamaisillaan. Turistit tulevat tänne pääosin Napolista, mutta aamulla onnistuin näkemään muutaman aasialaisen turistin kameroineen. Yleensä kaikki ulkomaalaiset täällä ovat venäläisiä, joilla on täällä asuntoja.
Auringossa on kuumaa, mutta sehän ei minua haittaa. Meillä on varjoisa parveke, jossa on mukavaa istuskella. Rannallakin on tarjolla suojaa auringolta silloin, kun aurinko tuntuu liian paahtavalta.
Aamuisin useimmiten syömme kotona aamupalan. Tuoretta leipää ja käsittämättömän hyvää mozzarellaa ja parmankinkkua. Kahvipannua ei ole, joten seuraavaksi kävelemme vakiobaariimme nauttimaan kaffe americanot. Me rakastamme tummapaahtoista kahvia ja täällä kahvi todella on tummaa ja hyvää. Joskus otamme italialaisten herkkua, hillo- tai suklaatäytteistä cornettoa. Se on makea croissantin tyyppinen leivonnainen. Alkuun tuntui, ettei se sovi ruisleipään tottuneelle suomalaiselle, nyt sitä tekee välillä jopa mieli.
Matka rannalle on mielenkiintoinen ja ihan ensimmäisen kerran aiheutti hirveää tuskanhikeä minulle. Kaupungilta lähdetään alas jyrkkää tietä alaspäin. Mieheni varoitti tästä etukäteen, mutta täällä jyrkkä on saanut uuden merkityksen. Se on, helvetti sentään, suunnilleen pystysuora! Kaupungilta on myös käveltävä yhdet pystysuorat kiviportaat. Portaat ovat vinossa ja epätasaiset, jokaista askelta on tarkkailtava. Porraskuilu on kapea ja jos minulla olisi yhtään leveämpi peppu, jäisin jumiin portaisiin. Niin, tieosuudellakin on erilaisia yllätyksiä, tiestä töröttävät metalliputket ja mahdolliset irtokivet tekevät reitistä hengenvaarallisen. Kun tästä on selvitty, olemme puolivälissä. Seuraava haaste on jyrkänteeseen rakennetut, mutkittelevat portaat. Välillä askelmat ovat tasaisia ja helppoja, mutta välillä on korkeuseroja, ja askelmat ovat epätasaisia. Joissain kohdissa pudotuksen näkee selkeästi ja minua hirvittää. Yleensä tuijotan vain jalkoihini ja keskityn pitämään kiinni kaiteista. Näitä portaita alas rannalle on 305.
Rannalla on kaunista, jännittävän matkan arvoista. Rantaelämä on rennon letkeää. Rantaviiva on täynnä uimarantoja toisensa perään. Jokaisella oma yrittäjä, joka pitää rantabaaria ja vuokraa rantatuoleja sekä veneitä yms. Meidän rantaamme pitää pienikokoinen, iäkäs italiaano Franco. Päivät ovat tähän mennessä olleet kauniita, pilvet ovat asettuneet ylemmäs vuorille. Rannalla uimme, palvomme aurinkoa ja välillä käymme Francon baarissa vilvoittelemassa. Eilen meille tarjottiin paikallista punaviiniä useampi lasillinen, ihan vieraanvaraisuutena, viiniä ei rannalla ole myynnissä.
Ylöskipuaminen on lähes yhtä jännittävää kuin alaspäin meno. Montaa virvoketta ei sen vuoksi uskalla päivällä nauttia.
Alkuillasta menemme aperitiiville vakiobaariimme, Caffe Le Meleen. Yleensä nautimme paikallista punaviiniä, joka tarjoillaan viilennettynä. Tietenkin välillä valitsen myös Prosseccon tai aperol spritzin. Meille tuodaan myös paikallisia, tuoreita oliiveja, jotka on välillä marinoitu sitruunalla tai esim. martinissa. Välillä he latovat pöytään erilaisia snackseja meille ja lapsille, kaikki "on house". Vain omistaja ja yksi toinen henkilö puhuu englantia, mutta nopeasti täällä kehittää auttavan italiankielitaidon.
Päivisin elämme yleensä tomaateilla ja hedelmillä sekä vedellä ja muutamalla Peroni-oluella. Illallisen syömme vasta klo 20-21. Päivällä ei kaupungillakaan saa oikein mitään, kaikki on kiinni klo 13-17. Ruokapaikat aukeavat vasta klo 19 aikaan. Mutta italialainen ruoka ansaitsee ihan oman postauksensa.
Illallisen jälkeen menemme usein takaisin Meleen. Täällä on normaalia, että perheet istuvat illalla baarissa tai lapset leikkivät viereisessä puistossa. Täällä ei kukaan katso karsaasti, että istumme iltaa lasten kanssa. Alkoholia juodaan, mutta humalaisia ei täällä näy. Välillä istumme iltaa tovin "kotiparvekkeellamme".
Italialainen elämänrytmi tuntuu mukavalta, ainakin täällä pikkukaupungissa. En tiedä, mitä todellinen arki täällä olisi, mutta jos meillä olisi varaa, voisimme hyvin asustella täällä pidempiäkin aikoja. Kumpikaan meistä ei ole kiinnostunut kaukomaista, mutta Italia tuntuu kohteelta, jonne haluamme palata yhä uudestaan. Olemme tässä miettineetkin, että opiskelisimme hieman kieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti