La Dolce Vita, vol. 2

Toisen lomaviikkomme vietimme mieheni isän huvilalla, San Nicola Archellassa edelleen. Vaaleanpunainen kivihuvila vuorenrinteessä oli vain meidän käytössämme. Talossa on ilmastointi, joten sisällä oli mukavan viileää kovasta helteestä huolimatta. Tilaa on runsaasti kolmessa tasossa, kylpyhuoneitakin on kolme.

Aamukahvit alaterassilla.

Yläparvekkeelta pystyi seuraamaan, kun aurinko laskeutuu mereen. Useana iltana kaupungilta tultuamme vietimme aikaa kahden parvekkeella. Kuuntelimme illan pimeydessä aaltojen pauhuja, ihailimme rantojen valoja ja tähtiä sekä nautimme punaviiniä.

Talossa asuminen oli melkoista siedätyshoitoa korkeanpaikan kammolleni. Aiemmassa tekstissäni kerroin matkastamme rannalle. Talo sijaitsee matkan puolivälissä eli jyrkkää nousua kaupungille ja yhtä jyrkkää laskua uimarannalle.

Yllättävä syntymäpäiväjuhla

Lauantaina lähdimme viettämään päivää rannalle, kuten tavallista. Tuntui, ettei rannalla ole enää mitään kuvattavaa eikä puhelimia muutenkaan tarvitse kantaa mukana. Lähdimme siis ilman lisävarusteita uimaan ja ottamaan aurinkoa.

Siirryimme rantabaariin syömään hedelmiä ja juomaan vettä. Näimme ison seurueen, joka oli kokoontunut syömään lounasta ja prossecco-pulloja availtiin ahkeraan tahtiin. Vähitellen ymmärsimme, että päivänsankari oli iäkäs herrasmies, Walter, jonka kanssa mieheni on tehnyt hieman tuttavuutta aiemmalla Italian reissullaan. Walter tuli kaatamaan meillekin juomaa ja tarjosi myös kotitekoista äyriäispastaa, joka muuten oli erinomaista. Pastaruuat eivät ainakaan Calabriassa ole kermaisia. Tässäkin ruuassa pasta sai makunsa oliiviöljystä, yrteistä, suolasta ja pippurista. Lisäksi oli paistettuja katkarapuja, mustekaloja ja simpukoita.

Hieman myöhemmin Walter pyysi meidät seuraansa. Keskustelua oli vain vähän, koska yhteistä kieltä ei ole ja meidän italiamme on hyvin yksinkertaista. Nythän ei myöskään ollut Google-kääntäjää apuna.

Pian Walter sanoi "andiamo" ja pyysi elein meitä seuraamaan. Rantaan oli tullut risteilyvene, johon lounasseurue oli pakkautunut ja nyt meidät pyydettiin mukaan. Lapset jäivät rannalle, koska emme olleet ymmärtäneet, mitä tapahtuu. Kiipesimme veneeseen ja alkoi iloinen retki lähisaaria kiertäen. Ajoimme muutamaan luolaan ja ihmiset hyppivät uimaan. Italialainen musiikki soi, oli puhetta ja naurua eikä kukaan tuntunut kummeksuvan, mitä me kaksi ummikkoa teimme siellä. Retkessä meni varmaan muutama tunti ja me nautimme siitä täysin. Harmi, ettei niistä kauniista maisemista ja iloisesta tunnelmasta ole kuvia.

Ilmeisesti olimme mukana Walterin 70- tai 77-vuotissyntymäpäivillä. Siinä muuten on niin elämäniloisen ja terveen tuntuinen ihminen, että se lisäsi uskoani välimeren ruuan terveysvaikutuksiin: paljon auringon kypsyttämiä kasviksia, oliiviöljyä, mereneläviä ja pastaa.

Uusia tuttavuuksia

Kosketukseni Italiaan on vielä hyvin vähäinen enkä pysty yleistämään, millainen on Italia tai italialaiset. San Nicola Archellassa on ainakin välitön tunnelma. Paikka on pieni ja koska ulkomaalaisia on vain vähän, monet muistivat mieheni ja hänen lapsensa kahden vuoden takaa. Myös minut otettiin lämpimästi vastaan baarissa, ruokapaikassa ja lähikaupassa.

Vain muutama puhuu englantia koko kylässä. Me opimme tilaamaan ruokamme italiaksi, asioimme myös ruoka- ja kalakaupassa italiankielellä. Olemme aika ylpeitä suorituksesta.

Erityisesti mieheni, joka on minua suulaampi kävi pitkiä keskusteluja ravintoloiden henkilökunnan kanssa. Vierailukutsuja on esitetty puolin ja toisin sekä kontaktit Facebookissa luotu.

Viimeisenä iltana vakiobaarimme omistaja, jonka suku muuten on merkittävässä asemassa kylällä, antoi meille lahjaksi purkillisen paikallista herkkua, tonnikalatäytteisiä pikkupaprikoita sekä pienen likööripullon.

Vakioravintolastamme saimme pullon kotitekoista punaviiniä sekä paikallista maustetahnaa 'njudaa. Me puolestamme veimme turkinpippureita sekä turkinpippurisuklaata. Baarissa jo opetellaan salmiakkikossun tekoa, heidän mielestään sopiva nimi drinkille on Poison.

Meitä on jo pyydetty palaamaan syyskuussa, kun kesäsesonki on ohi. Jos vain lomat järjestyvät ja rahat riittävät, saatamme lähteäkin. Tuo pikkukylä ja sen asukkaat ovat tehneet meihin vaikutuksen.

Unelma Italiasta

Meidän unelmamme ja samalla tavoitteemme on muuttaa jonain päivänä Italiaan. Periaatteessa paikka voisi olla mikä tahansa viehättävä pikkukylä lähellä merta, mutta San Nicola Arcella on mitä todennäköisempi kohde, koska tunnemme jo siellä ihmisiä. Meitä viehättää paikan leppoisa elämäntyyli, hyvät olosuhteet omavaraiselle ruuan hankinnalle, edullinen hintataso, lämpö sekä ihana ruoka.

Me emme kaipaa suurta huvilaa vuorenrinteestä. Ihan riittäisi mukava huoneisto kaupungilta.

On toinen asia, toteutuuko unelma koskaan tai milloin se toteutuisi. Unelma kuitenkin kantaa ja tuo tavoitteita arjen keskelle.