La dolce vita: Rakkaus italialaiseen ruokaan

Italialainen ruoka viettelee täydellisellä makujen harmoniallaan ja raaka-aineiden yksinkertaisuudellaan. Maut ovat parhaimmillaan juuri siellä, alkujuurillaan. Kasvikset ovat saaneet kasvaa auringonvalossa, ne ovat kypsinä poimittu ja ne täytyy käyttää nopeasti, sillä niissä ei ole mitään säilyvyyttä lisääviä myrkkyjä. Pienissä kylissä myydään paikallisia tuotteita, lisäksi kaikilla on omat pienet puutarhat, joissa kasvatetaan yrttejä, tomaatteja, munakoisoja ym. Pihapuissa kypsyvät sitruunat, lähes vain Calabriassa kasvavat bergamontit, persikat jne. Pienet kirsikkatomaatit ovat kuin karkkeja. Paikallisissa sitruunoissa maistuu kirpeyden vastapainona auringon makeus. Tuoreet oliivit maistuvat niin käsittämättömän hyvältä, että tuntuu häväistykseltä tarttua kaupan oliivipurkkiin, edes niihin kalleimpiin. Tarjolla olevat kalat ja äyriäiset ovat samana aamuna välimerestä kalastettuja. Pienestä erikoiskaupasta ostamamme mozzarella, joka pakattiin vasta ostohetkellä ja parmankinkku, joka viipaloitiin paperinohueksi juuri siitä kimpaleesta, josta viipaleemme halusimme... Maku ja suutuntuma on vain ihan toinen. Ruokaan suhtaudutaan intohimolla ja suurella rakkaudella. Tuore italialainen ruoka on yhtä suurta "foodgasmia".

Il Casale

Kävimme syömässä ulkona lähes joka päivä ja San Nicolassa aina samassa paikassa. Yleensä haluan kokeilla erilaisia paikkoja, mutta tuolla halusin minäkin yhä uudestaan samaan paikkaan. Syynä oli niin ruokalistan monipuolisuus kuin saamamme loistava palvelu.

Paikan hovimestari Francesco piti huolen meistä. Hän puhuu erittäin hyvää englantia ja haaveilee muuten kalareissusta Suomeen. Muutkin palvelivat meitä ystävällisesti. Paikka on hyvin suosittu, mutta emme yleensä tehneet pöytävarausta. Aina löytyi paikka, vaikka välillä se saattoi vaatia erikoisjärjestelyjä. Casalen omistaja, Stefano, on myös pääkokki. Hän kävi myös aina henkilökohtaisesti tervehtimässä meitä.

Erikoistoiveitamme toteutettiin myös ruokalistan ulkopuolelta. Lapsille tehtiin "pasta pommodori" eli tomaattipastaa, vaikka sitä ei ollut listalla. Minä olin lukenut 'njudasta emmekä tienneet, mitä se on, joten meille tehtiin tuolla lihaisalla maustetahnalla maustettuja ruokia. Meidän intohimomme ruokaan oli heille tärkeä asia.

Pizzaa tuli syötyä usein eri täytteillä.

Pastaa, perunaa ja 'njudaa

Kalan lisukkeena munakoisoa ja parmesania.

Tonnikalaa

Pastaa ja jättikatkarapuja

Viimeisenä iltana saimme oman lehtimajan, joka on käytössä yleensä vain yksityistilaisuuksissa.

MiMan ja Ollin kotikeittiö

Muutaman kerran kokkasimme kotona. Ehkä seuraavilla reissuilla hieman enemmänkin. Mainitsin jo lasten herkun "pasta pommodorin", tätä yksinkertaista herkkua teimme myös kotosalla. Parastahan se on täydellisen makeista tomaateista valmistettuna, jolloin ruoka ei tarvitse juuri mitään mausteita.

Pasta pommodori

4:lle hengelle tai 2:lle tosi nälkäiselle

N. 500 g makeita kirsikkaterttutomaatteja
3-4 dl kuivaa valkoviiniä
Tuoretta basilikaa kevyesti hienonnettuna
Suolaa
N. 500 g tuorepastaa
Parmesan-juustoa

Laita pannulle tilkka oliiviöljyä ja kuumenna valkoviini sekä kokonaiset kirsikkatomaatit. Lisää myös basilika. Anna tomaattien hautua viinissä ja murskaa niitä esim. puuhaarukalla, kun ne alkavat pehmetä. Lisää suolaa. Anna hautua sakeaksi kastikkeeksi.

Keitä tuorepasta al denteksi. Yhdistä ainekset. Koristele annos tuoreella basilikalla ja raasta pinnalle parmesania. Käsittämättömän yksinkertaista ja herkullista, erityisesti viinilasillisen kanssa nautittuna.

Kävimme ostamassa tämän ruuan ainekset pienestä mamman ja pojan ruokakaupasta, jossa ostokset tehdään pyytämällä, mitä tahtoo. Asiointikieli on italia, mutta tosiaan onnistuimme haasteessa hyvin. Basilikaa saa kimpun, ilmeisesti heidän oman puutarhan antimista, kaupan päällisiksi.

Pastaa, tuoretta tonnikalaa ja jättikatkarapuja

Eräänä alkuiltana mieheni lähti paikallisen kalastajan (tosin Itävallasta lähtöisin olevan), Andrean kanssa kalastamaan tonnikaloja. Valitettavasti tuona iltana ei tullut saalista, mutta mies oli silti hyvillä mielin kalareissusta. Seuraavana aamuna kiipesimme kylälle hakemaan ainekset päivän ruokaan paikallisesta kalakaupasta. Ostimme kaksi isoa tonnikalafilettä sekä 20 kpl jättikatkarapuja. Ostosten kylkeen saimme kimpun lehtipersiljaa. Olisimme halunneet kokeilla myös mustekalaa, mutta sen käsittely kuulosti aika monimutkaiselta emmekä halunneet tällä erää perehtyä sen saloihin enempää. Luonnollisesti taas ainoa asiointikieli oli italia, mutta me selvisimme.

Pienenä yksityiskohtana täytyy mainita, että noin 700 g tonnikalaa ja jättikatkat, jotka olivat aamulla tulleet vastapyydettynä kauppaan, maksoivat noin 22 €.

Siestan aikaan valmistimme pastamme tuoreista merenelävistä käyttäen pohjana pasta pommodorin ohjetta. Koska olin nauttinut edellisestä kokkauskerrasta ylijääneet valkoviinit ja olimme unohtaneet ostaa uutta, käytimme tällä kertaa punaviiniä. Väristä tuli tummempi ja mausta vahvempi, mikä sopisi paremmin liharuualle, mutta ei nyt valiteta, hyvää se oli näinkin.

Tonnikala maustetaan vain suolalla ja pippurilla, paistetaan molemmin puolin voissa ja öljyssä kuumalla pannulla muutama minuutti. Samoihin aikoihin katkaravut lisätään poreilevan tomaattikastikkeen joukkoon. Keitetään tuorepastat ja nautiskellaan.

Gelato

Italiassa kaikki on parempaa, ainakin kun puhutaan ruuasta. Tämä pätee myös jäätelöön eli gelatoon. Italiastakin löytyy perusketjujen jäätelöitä, niille en laita mitään painoarvoa tässä.

Gelaterioita eli jätskibaareja löytyy varmaan kaikkialta, myös meidän kylältämme ja vähän isommassa mittakaavassa läheisestä Scalean kaupungista. Makuja on kymmenittäin ja niiden ulkonäkö on houkutteleva. Minulla on laktoosi-intoleranssi, mutta päätin oireidenkin uhalla maistella noita herkkuja.

Maut tulevat aidoista raaka-aineista, ei esansseista. Mansikka on mansikkaa, mango mangoa jne. Ehdin maistella 5-6 makua, kaikki taivaalisen hyviä. Oma suosikkini oli ehkä pistaasi, jota en valitettavasti tällä reissulla ehtinyt maistella uudestaan.

En muuten saanut reissuni aikana mitään laktoosioireita. Maitokin on Italiassa parempaa!

Caffe Le Mele

Meidän vakiobaarimme, josta olin kuullut jo ennakkoon paljon tarinoita. Liittyy ruokaan vain löyhästi, mutta sillä on tärkeä rooli päivissämme San Nicola Archellassa.

Melessä alkoi useimmat aamuistamme Caffe Americanon merkeissä ja joskus nautimme siellä myös "cornetto con marmelada" eli marmelaadilla täytetyt isot croissantit. Huvilaan siirryttyämme joimme aamukahvin jo kotona, mutta kävimne usein Melessä nauttimassa aamupäivästä kylmät sitruunasoodat. Kylmä juoma olikin tarpeen, kun oli ensin kiivennyt vuorenrinnettä paahtavassa helteessä.

Iltaisin sama paikka oli meidän viini- tai drinkkibaarimme. Aina kun tilasimme alkoholijuomaa ja lapsille kokista, pöytäämme tuotiin myös snacksejä. Alkuun saimme yleensä oliiveja. Välillä oliivit oli maustettu sitruunalla tai bergamontilla tai ne oli marinoitu martinilla. Nopeasti baarissa opittiin tuomaan meille vain ihania vihreitä oliiveja, minä kun en oikein pitänyt mustista oliiviöljyssä marinoiduista. Pöytään tuotiin usein myös sipsejä, nachoja ja salsaa sekä pähkinöitä. Muutaman kerran saimme maistaa erikoisherkkua: tonnikalatäytteisiä pikkupaprikoita, jotka on säilötty oliiviöljyyn. Ylistimme tätä herkkua niin, että saimme niitä purkillisen kotiin. Juuri tätä versiota ei voi kuulemma ostaa mistään. Nyt odottelemme, että tulee sisko kylään, koska päätimme, että purkki aukeaa vasta silloin.

Caffe Le Melen omistaa Christian, jonka sukulaiset taitavat pyörittää koko kylää. Odotin pelottavaa mafiapäällikköä, mutta kohtasin miellyttävän ja kielitaitoisen kaverin. Christianin puoleen on helppo kääntyä, jos törmää ongelmiin ja apua on saatavilla. Hänellä on laajat verkostot ja lämmin sydän. Hän itse asiassa sai meidät pohtimaan uutta reissua syyskuussa.

Livemusiikki-ilta Melessä, Christian hyppäsi muutaman kerran mukaan trumpettia soittamaan.