Linssikeittoni on lähes aina erilainen, laitan joukkoon mitä milloinkin ja välillä ruuasta tuleekin pataa eikä niinkään keittoa. Joskus joukossa on pekonia tuomassa lihaisuutta, tällä kertaa tein puhtaasti kasvisversion ja täytyy itsekin todeta, että nyt tuli erityisen maukas keitto.
Ainekset (määriä ja mausteita voi soveltaa omien mieltymysten mukaan)
Mausteet:
kuivattua chiliä
savupaprikaa
curryjauhetta
kanelia
timjamia
Iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
3 pientä porkkanaa
1 punainen suippopaprika
noin 3 dl punaisia linssejä
1 purkki tomaattimurskaa
n. 1-1,5 l vettä
2 kasvisliemikuutiota/-fondia
suolaa ja pippuria
Kuumenna öljy paistokasarissa / kattilassa. Lisää öljyn joukkoon mausteet ja sekoittele niitä tovi öljyssä (älä polta), näin saadaan kuivista mausteista maut irtoamaan parhaiten. Chilin määrässä kannattaa huomioida sen tulisuus. Itselläni oli erittäin tulista chilirouhetta ja lopputulos oli melko polttava, mikä tosin ei itseäni haitannut näin flunssan kolkutellessa ovelle.
![]() |
Spice Treen tulista chiliä. |
Lisää öljy-mausteseokseen kuutioitu sipuli ja hienonnetut valkosipulin kynnet. Kuullota ja lisää tarvittaessa vähän oliiviöljyä. Lisää joukkoon porkkanat ja paprika, pyöräytä ne sekaisin muiden aineiden kanssa.
Lisää huuhdotut linssi, tomaattimurska, osa vedestä (noin 5-7 dl) ja kasvisliemikuutiot tai fondi. Sekoita ja anna porista hiljalleen kannen alla. Linssit turpoavat kypsyessään, joten seuraile seosta ja lisäile vettä tarpeen mukaan.
Ruokaa kannattaa haudutella 45-60 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää lopuksi suolaa ja pippuria maun mukaan ja koristele halutessasi jollain vihreällä, kuten persiljalla, korianterilla, timjamilla tai basilikalla.
Hyvin maustettu kasvisruoka maistuu myös perheen vannoutuneelle lihansyöjälle.
![]() |
Terävän veitsen kanssa sattuu ja tapahtuu... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti