Uskallatko hypätä, kun pelottaa

Vaatii suunnatonta rohkeutta astua uuteen. Jokaisen pettymyksen, vastoinkäymisen ja putoamisen jälkeen rohkeutta on entistä vaikeampaa löytää.

Minä olen rohkea. En pelkää enkä epäröi, menen rohkeasti kohti huomista. Menen täysillä, ihan sama vaikka tulisi seinä vastaan ja tekisi kipeää. Asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat. Aika usein asiat tapahtuvat niin kuin ajattelee niiden tapahtuvan. Ajattele hyvää, niin hyvä toteutuu. Ajattele pahaa, niin paha toteutuu. Hyvin moni asia on asenteesta kiinni.

Joskus pelottaa, pelottaa ihan hirveästi. Mitä jos kaikki se hyvä, jota olen saanut ympärilleni, kaikki tämä onnellisuus ja tasapainoisuus romahtaakin? Mitä jos kohta sattuu ja lujaa? Sanoin tuon tänään yhdelle ystävälleni, ihanalle ja viisaalle. Ja näin hän vastasi: "Nauti hetkestä, just tästä hetkestä. Pelko jos käy kylässä, niin häntä voi tervehtiä ja saatella pois sanoen "Mutta tässä hetkessä on nyt kaikki hyvin"".

Niin se on, tässä hetkessä on hyvä olla, joten miksi alkaisin maalailemaan uhkakuvia minkään suhteen. Tänä päivänä on riski jo astua ovesta ulos. Pahuus on kaikkialla, mutta uskon että hyvyys on sitä vahvempaa. Jos antaa pelolle vallan ei voi tehdä mitään:  ei voi kohdata ketään, ei voi solmia ihmissuhteita, ei voi kävellä kaupungilla, ei voi matkustaa...

Edelleen katson mieluummin maailmaa hieman ruusunpunaisten lasien läpi, uskon hyvän voittoon, luotan ihmisiin ja siihen, että asiat aina toteutuvat parhain päin.

Tässä hyvän olon keskellä seison kynnyksellä ja mietin, uskallanko ottaa askeleen vieraaseen ja uuteen. Olenko valmis siihen vai pysynkö paikallani? Juuri nyt paras ohje on nauttia hetkestä ja antaa isojen asioiden tapahtua rauhassa. Aina ei voi heti hypätä, mutta kun minä niin päätän, hyppään pelottomasti ja varmasti!

Kiitos M. viestistäsi, se oli inspiraationi näille pohdinnoille. Uskoisin, että et pahastu viestin lainaamisesta :)

Suuntana syksy

Syksy tikittää jo aikapommin tavoin ihan nurkalla, mutta vielä saa nauttia syyskesän lämmöstä - toivottavasti pitkään. Rakastan alkukesän kirkasta valoa, jolloin myös nukun verhot auki saadakseni hyödyn jokaisesta valonsäteestä. Vaikka valoisat yöt ovat enemmän makuuni, on näissä pimeissä elokuun illoissakin ollut oma hohtonsa. Kynttilälyhdyt tuovat tunnelmaa pimeyteen.

Joogaa merinäköalalla

Yritän ryhdistäytyä liikunnassa ja arjen ruokavalintojakin täytyy järkevöittää. Pakko ennen kuin Levikset repeää.

Liikunnan kanssa on ollut ongelmia välimatkoissa, sali on tällä hetkellä turhan kaukana ja valmennetuista Fustra-tunneista on motivaatio kadonnut, tunnit onneksi päättyvät ensi viikolla ja samalla jäsenyys kyseisellä salilla. Lenkkeilykin on jäänyt viikonloppuihin, jolloin voin lähteä aamulla hölkkäämään merenrantaan.

Viime viikolla alkoi uudet ohjatut jumpat ihan naapurissani, Haikon Kartanolla. Sieltähän minä sitten hommasin jumppakortin!

Maanantaina menin joogatunnille muutaman vuoden tauon jälkeen ja tietoisena siitä, että kehoni on kireä ja taipuu tuskin mihinkään. Ilta oli lämmin ja aurinkoinen, joten ryhmämme päätti kantaa jumppamatot ulos meren äärelle. Paikkaa sai vähän hakea, jottei ihan hanhen kakassa pyöri. Niitä meillä päin on paljon, myös kartanolla.  No, itse jooga oli ihanaa, hyvin kevyttä liikkuvuusharjoittelua. Kaunista maisemaa katsellessa rauhallinen venyttely oli nautinnollista. Jotain muuta liikuntaa se toki vaatii ensin, jotta saisi tehtyä kunnon treenin.

Onhan tuolla kartanolla aivan oma tunnelmansa. Aika ja kiire pysähtyvät siinä ympäristössä.

Keskiviikkoiltana oli pilateksen vuoro. Edellisestä pilates-tunnistakin on jokunen vuosi, mutta Fustrassakin on tullut treenattua syviä lihaksia. Pilateksessa tuli kuitenkin enemmän kehollisia haasteita vastaan. Ei liian hankalaa, mutta tunsi tekevänsä ja muutamassa liikkeessä jouduin hakemaan variaatiota. Tunti päättyi kello 21 ja kylläpä muuten nukuin seuraavan yön kuin tukki.

Ruokaa luonnosta

Olen viettänyt rauhallista viikonloppua miesystäväni ja hänen lastensa kanssa. Perjantaina grillailua ystävien pihalla ja vain pari olutta. Jaksoi sitten lauantaina herätä aikaisin juoksulenkille.

Meidän teki kovasti mieli kalaa ja sienikastiketta, mutta päätimme hankkia pääraaka-aineet itse. Ensin metsään sieniä etsimään ja saimme sopivan saaliin kanttarelleja, tatteja ja lampaankääpää. Hah, olin muuten ensimmäistä kertaa sienimetsässä! Oli oikein mukavaa, varsinkin kun meille riitti vain kastikesienien saaminen.

Seuraavaksi kalavehkeiden kanssa rantaan heittokalastelemaan. Minulla oli tärkeä tehtävä haavityttönä eli napata saalis haaviin. Pienen odottelun jälkeen uistimeen tarttui hauki. Mieheni totesi, että ihan yksi vajaan kilon kala ei riitä, joten vielä uusi yritys ja heti tärppäsi. Kaksi haukea oli meille sopiva kalasaalis.

Paistettua haukea, sienikastiketta ja perunaa

Kotona kalat fileroitiin, no minä vähän seurasin, ja suolattiin. Sienet putsasin, isot palasiksi ja kanttarelleja vain vähän halkaistiin. Samalla näki, jos joku sieni oli joutunut madon syömäksi. Hyi, ei sellaisia meille...

Perunat kiehumaan. Sipulit ja sienet pannulle kuumaan voihin. Kuullottelua tovi. Sitten vain suolaa, pippuria ja kermaa.

Kalafileetkin paistettiin voissa ja maustettiin vain aromisuolalla. Siinä se, aika helppoa. Olen aina pitänyt haukea kuivana ja puumaisena kalana. Mutta pienenä ja täysin tuoreena kala maistui taivaalliselta. Sienikastike taas, no sehän vei kielen.

Ruuan kaverina oli kylmää, rutikuivaa Rieslingiä.

Myöhemmin leivoin vielä lasten kanssa mustikkapiirakkaa heidän keräämistä mustikoista. Oli niin hyvää, että jäi todistusaineistot ottamatta.

Poppia, Poppia ja muuta mukavaa torstaille

Porvoossa on käynnissä Popfestit. Tämä vuosittainen viikonloppufestari järjestettiin nyt kolmatta kertaa.

Itseltäni on aikaisemmat festit jäänyt syystä tai toisesta kokematta, vaikka esiintyjäkattaus on ollut joka vuosi kova. Kovasti näytti siltä, että en tänäkään vuonna osallistu tapahtumaan, mutta lopulta myönnyin ystävän houkuttelulle ja lähdin arkea uhmaten mukaan festareille torstaina.

Ensimmäinen pysähdys Nissenillä

Kävin viikko sitten optikolla ja nyt hävettävä tunnustus: edellisestä optikkokäynnistä ja silmälasien ostosta on aikaa yhdeksän vuotta! Mihin se kaikki aika on kadonnut. Olen kyllä jo useamman vuoden häpeillyt kulahtaneita silmälasejani, niitä on kolmet, mutta viimeisen vuoden olen käyttänyt vielä vanhempia laseja kuin ne yhdeksän vuoden takaiset...

Kun "halvalla" sai, valitsin optikon avustuksella itselleni kahdet lasit. Toimitusaika laseille piti olla 2-3 viikkoa, oma pessimistinen veikkaukseni oli 3-4 viikkoa. Torstaina tulikin Porvoon Nisseniltä viesti, että lasit ovat noudettavissa, toimitusaika oli siis vain viikon! Intoa puhkuen kävin siis hakemassa lasit ennen kuin tapasin ystäväni.

Kalliimmat Guessin, hillityt sangat olivat ne, joita ajattelin pitää jatkuvasti. Niiden ulkonäkö ei juurikaan poikkea aiemmista laseistani. Ne ovat sellaiset ihan kivat.

Toisiksi laseiksi uskaltauduin valitsemaan vähän ärhäkämmän näköiset lasit, joita minä kutsun business-laseiksi. Niillä minusta tulee uranainen, vaalean polkkatukan sijasta tiukka nuttura sopisi hyvin niiden lasien kaveriksi. En ole vielä ihan päättänyt, ovatko lasit kamalat vai makeat. Itse asiassa ystäväni kehuivat laseja niin, että vaihdoin ne päähäni eilen illalla ja tänään rohkenin mennä niissä töihinkin. Turvallisemmat lasit kulkevat kuitenkin laukussa mukana, jos näyttävämmät lasit alkavat ahdistaa.

Tiukat pokat.

Seuraavaksi Fryysarinranta

Ystäväni olivat varanneet meille pöydän ranta-aitassa sijaitsevasta ravintola Fryysarinrannasta. Kerran olen käynyt siellä terassilla, mutta en koskaan syömässä. Paikka oli todella kaunis ja idyllinen niin pihapiiriltään kuin sisätiloiltaan.

Otimme lasilliset Proseccoa samalla, kun kävimme menua läpi. Ruokaa odotellessa ehti tulla uusi jano ja tilasimme vielä valkoviiniä. Odottelu alkoi jo jäytää hermoja, totesimme myös missaavamme Pete Parkkosen keikan. Tosin niin olin arvellutkin eikä meistä kukaan lukeudu hänen faneihinsa.

Tunnin odottelun jälkeen aloimme kysellä ruokiemme perään ja juuri sillä hetkellä meidän annoksemme tuotiinkin. Minun tattirisottoni omenan ja pähkinäleivän kera oli taivaallisen hyvää. Ystävänikin olivat enemmän kuin tyytyväisiä omiin ruokiinsa, joten odottelun aiheuttama närkästyksemme laantui.

Innostuimme kuitenkin puhumaan suomalaisen asiakaspalvelun laadusta ja siitä, miten meille ei tulla tarjoamaan mitään hyvitystä pitkästä odottelusta. Laskut saadessamme tarjoilija osoitti meidän olevan väärässä, hyvitykseksi viiveestä saimme alkudrinkkimme kaupan päälle. Tällä eleellä hän käänsi tilanteen päälaelleen, lähdime paikasta hyvillä mielin ja varmasti palaamme.

Odottelun jälkeen toinen miinus oli sotkuinen wc, noin tasokkaassa paikassa wc-tilojenkin on oltava kunnossa. Meidän kolmen naisen ryhmästä vain yksi kävi vessassa ja me kaksi muuta emme hänen kokemuksensa perusteella tohtineet mennä sinne. Niinpä kävimme toisessa ravintolassa vessassa ennen kuin lähdimme Porvoon Länsirannalla sijaitsevalle festarialueelle.

Haloo Helsinki

Pääsimme sitten vihdoin Popfesteille. Festarialue oli rakennettu Näsiin, meidän Prisman eli isomman S-Marketin kylkeen. Isossa festariteltassa oli reilusti tilaa yleisölle sekä muutama baari. Juomavalikoima oli suppea, mutta löytyi niin kuoharia kuin viiniäkin, joten jano ei jäänyt. Festarit ovat onneksi ikärajalliset, joten juomien kanssa sai liikkua vapaasti eikä tarvinnut ahtautua ikäviin karsinoihin juomaan.

Tuolla se Mike kyllä on.

Parkkonen jäi siis välistä, mutta olimme paikalla hyvissä ajoin ennen Mike Monroen esiintymistä. Hyvinhän Monroe veti, mutta äänentoisto ei ollut ihan huippuluokkaa ja lähempänä oli vaikeaa saa laulusta selvää. Etäällä viiniä lipitellen oli hyvä olla.

Illan pääesiintyjä ja syy meidän festariosallistumisellemme oli Haloo Helsinki. Olen tykännyt heidän biiseistään aina, mutta nyt minusta tuli fani! Sullouduimme mahdollisimman eteen, jotta sekä kuulisimme ja näkisimme. Muuten tässä kohtaa ei ollut ongelmia äänentoistossa tai sitten minulla oli muuten niin hyvä nousukiito päällä, ettei mikään haitannut.

Baby, räjäytä mut tässä.

Onneksi lopulta päätin lähteä mukaan, ensinnäkin siksi että ystäviä tulee tavattua turhan harvoin ja toiseksi hyvän musiikin tähden! Vaikka perjantaiaamuna kello soi viideltä, ei harmittanut ja ehkäpä viikonloppuna voi levätä.

Rakkaudella MiMa

Rakkaus, tuo tunteista vahvin, kaunein ja joskus raastavin... Ennen rakkaus teki kipeää, nykyisin se tuntuu miltä sen mielestäni pitääkin tuntua: hyvältä ja vahvalta. Ensin täytyy rakastaa itseään, jotta voi rakastaa toista ihmistä ja rakastanhan minä - itseäni, elämää, häntä ja tietenkin muita läheisiäni.

Reilu pari vuotta sitten silloinen elämäni romahti, siinä ei auttanut kuin alkaa kerätä palasia ja lähteä rakentamaan niistä jotain uutta ja ehjempää. Tein näkyviä muutoksia, kuten vaihdoin kampausta ja asuinpaikkaa, mutta suurin korjaustyö tapahtui henkisellä puolella. Olen keskittynyt hyvinvointiini ja hakenut elämältä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Korjasin rikkimenneitä asioita, tärkeimpänä sydämeni, itsetuntoni ja talouteni.

Minusta tuli onnellinen omassa elämässäni ilman, että tarvitsin ketään täyttämään tyhjiötä tai tekemään minusta onnellisen. Älkää nyt vain käsittäkö väärin, elämässäni oli tilaa ihmissuhteelle ja se on minulle tärkeä, mutta tasapainoni ja onneni löysin jo ennen sitä omasta itsestäni. Olen nimittäin sitä mieltä, että onnellisuuteni ei ole toisen ihmisen vastuulla.

Tiedättekö mitä? Kun tuossa ylempänä kerroin silloisen elämäni romahtaneen, niin se ei suinkaan ollut elämän loppu, vaan se oli alku uudelle ja hirmuisen paljon paremmalle elämälle. Korjasin asioita monen vuoden takaa, tunnen olevani uusi ihminen, enemmän oma itseni ja enemmän elossa.

Arki on sinänsä tavallista puurtamista, mutta asun sentään paikassa, jossa viihdyn mielettömän hyvin. Viikonloppuisin ei tule enää juurikaan Porvoossa oltua, kun sydän vie toisen luo Loviisaan, mutta senhän minä teen omasta tahdostani ja koska sielläkin on hyvä olla. Viikonloput ovat välillä rauhallista kotoilua ja välillä täynnä ohjelmaa tai kyläilyä. Aina niihin viikonloppuihin, kuten lomiinkin kuuluu hyvä ruoka ja viini. Mikäs sen parempaa!

Matkustaminen on tullut vahvasti osaksi elämääni. Tuossa laskeskelin, että olen vuosina 2010-2014 matkustanut viidessä maassa, ja siinä on lyhyet risteilyt mukana. Vuosien 2016-2017 saldo on 16 maata, syyskuun jälkeen 17. Olen parissa vuodessa nähnyt paljon enemmän kuin sitä ennen varmaan koskaan. Sellainen matkakärpänen on puraissut minua pahemman kerran eikä se haittaa. Onneksi olen innostunut Euroopasta, joten matkat eivät käy kovinkaan kipeästi kukkaron päälle.

ps. Kun on monta vuotta elänyt panostamatta itseensä, välillä menee vähän överiksi ja se kirpaisee kukkarossa...