Matkakuumetta kehitteillä

Sain tänään sovittua työpaikalla kesäloman ajankohdan, ainakin ensimmäisen kolmen viikon jakson. Nyt voikin sitten todenteolla heittäytyä kesälomamatkan suunnitteluun ja ainakin matkaunelmointiin. Oi voi, tästä lomasta on puhuttu pitkään ja nyt tuntuu siltä, että se on askeleen lähempänä toteutumista.

Tulevan kesän kohde on Italia, tarkemmin sen eteläisin ja köyhin alue saappaan kärjessä, Calabrian hallintoalueella. Suomesta ei juurikaan matkusteta Calabriaan, alueen turistit ovat lähinnä Italiasta ja innokkain lomasesonki alkaa heinäkuun puolivälin jälkeen. Me kartamme tuota lomakautta ja suunnittelemme lähtöä heti juhannuksen jälkeen.

Miksi Calabria eikä vaikkapa Toscana? Ehkä oma valintani olisi Pohjois-Italia, mutta tuolla etelässä meillä on melko suurella todennäköisyydellä asunto tiedossa vuoren rinteessä, San Nicola Arcella -nimisessä kylässä. Mies lomaili lastensa kanssa samassa paikassa pari vuotta sitten ja tänä vuonna sitten uudestaan. Mikäpäs siinä, olen kuullut hyviä muisteloita edellisestä matkasta ja nähnyt kuvia melkoisen huikeista maisemista.

Olemme jonkin verran jo tutkailleet lentoja ja niiden hintoja. Lennämme Roomaan, josta jatkamme junalla halki Italian Scalean pikkukaupunkiin. Sieltä on vain lyhyt matka meidän kyläämme. Matkalla on tarkoitus nauttia lämmöstä, pulikoida vedessä ja tietenkin nauttia hyvästä ruoasta. Lisäksi aiomme tehdä pieniä retkiä lähialueella ja shoppailla. Napoli ei ole mahdottoman matkan päässä, joten sinne haluan ehdottomasti mennä. Matkan varrella on myös tulivuori Vesuvius ja sen purkauksen uhriksi joutunut Pompejin kaupunki. Nämä kohteet on kesällä koettava.

En ole ikinä ollut Italiassa, vaikka maa kiehtoo minua erittäin paljon. Italiassa houkuttelee lämmön lisäksi italialaisten rakkaus hyvään ruokaan ja viiniin. Italialaisessa ruuassa kiehtoo se, miten yksinkertaisista, mutta laadukkaista raaka-aineista saa loihdittua taivaallisia makuja...

Fiilistelyä kirjan ja viinilasillisen kera.

Koska Calabria ei ole suosittu turistikohde, en myöskään ole onnistunut löytämään aluetta käsitteleviä matkakirjoja. Tiedon hakeminen netistä ei ole niin hauskaa kuin matkakirjan lukeminen. Italia-kirjoista voi löytää lyhyen Calabriaan viittaavan kappaleen, mutta sen syvempään tietoon en ole onnistunut kirjallisuuden avulla pääsemään. Onneksi omasta kirjahyllystäni löytyy Jamie Oliverin Italia-kirja! Kirjahan keskittyy ruokaan ja resepteihin, mutta siinä on myös ihastuttavia kuvailuja italialaisesta elämäntyylistä ja ihmisistä. Kirjan avulla olen löytänyt sen tunnelman, jonka toivon Italiasta löytäväni.

Urapolulla

Minulla ei ole enää uraa, on vain työ, jossa käyn ihan puhtaasti vain rahan takia.

Viime viikolla CV:tä päivittäessäni tajusin, että en ole mennyt kymmeneen vuoteen juurikaan eteenpäin, ei merkittäviä jatkokoulutuksia, ei urakehitystä eikä mitään muutakaan. Olen välillä yrittänyt kouluttautua, mutta törmännyt seinään niissä yrityksissäni. Osa esteistä on työperäistä, osa minun itseni asettamia, vaikka haluan kehittyä, en halua tehdä sitä työajan ulkopuolella.

Työskentelen viestinnän parissa ja edellä kirjoitetusta huolimatta pidän työstäni, mutta intohimoni ovat toisaalla. Eilen koin pienen järkytyksen, kun työpaikallani esiteltiin uusi organisaatio. Ensin vaikutti siltä, että minulla ei ole paikkaa tuossa organisaatiossa, nimikkeeni oli pyyhkiytynyt pois organisaatiosta. Vaikka tiesin, että ketään ei irtisanota, näytti tilanne todella huonolta. Hetken aikaa voin fyysisestikin huonosti, hikoilin ja huimasi. Mietin vain, miten me pärjäämme, jos minä menetän työni. En siis miettinyt urakehitystä, vaan rahaa.

Kun tilanne sitten rauhoittui, löysin nykyistä "huonomman" nimikkeen alta minun nykyisiä työtehtäviäni. Suunnittelijasta tulee koordinaattori, mutta nimikkeen alta löysin juuri niitä minua kiinnostavia ja haastavia tehtäviä, joiden parissa haluan työskennellä ja kehittyäkin edelleen. Huonompi titteli, joka viittaa enemmän suorittavan työn tekemiseen, on oikeastaan minulle helpotus. En ole enää aikoihin ollut uraorientoitunut, en ole valmis tekemään pitkää päivää eikä työ ole ykköspaikalla elämässäni. Koordinaattorilta ei kukaan voi edellyttää muuta kuin normaalia panosta. Tietenkin teen työssäni parhaani ja parhaat päivät ovat sellaisia, jolloin oikeasti saan tulosta aikaan. Haluan kuitenkin selvitytyä normaaleilla kahdeksan tunnin työpäivillä uhraamatta sen enempää kallisarvoista vapaa-aikaani, koska päiväni ovat joka tapauksessa pitkiä työmatkojen vuoksi enkä muutenkaan.

Onko vastassa umpikuja vai jatkuuko polku?

Olen tietoinen, että intohimon puute myös näkyy työpaikallani, erityisesti omassa tiimissämme. En ole pystynyt tekemään uuteen esimieheeni hyvää vaikutusta, rehellisesti en ole edes yrittänyt enkä välittänyt. Pärjäilen töissä, mutta paloa ei ole ja vetäydyn usein (lähes aina) tiimipalavereissa keskusteluista. Näistä syistä en olisi ollut yllättynyt, vaikka minulla ei tosiaan olisi ollut minkäänlaista paikkaa uudessa organisaatiossa.

Kun ehdin tunnin ajan olla varma, että saamani "alennus" olisi ollut dramaattisempi, ehdin myös ajatella. Tuo taito minulla siis on. Kriisin kohdalla en lamaannu, vaan alan suunnitella, mitä tästä eteenpäin. Tuollaisessa tilanteessa olisin valmis tekemään muutakin työtä kuin viestintä-/markkinointihommia, kunhan työpaikka löytyisi lähempää kotia. Työttömänä löytyisi rohkeutta myös hakeutua määräaikaiseen työsuhteeseen, viestintätehtävissä löytyy tällä hetkellä niitä paljon enemmän avoimena kuin vakituisia paikkoja. Niin kauan kuin minulla on turvallinen vakituinen työ, tuntuu vaikkapa vuoden työsuhteeseen hyppääminen liian kovalta riskiltä.

Loviisaan muutettuani olen seuraillut erityisen herkästi työmahdollisuuksia akselilla Porvoo-Loviisa-Kotka. Voin kertoa, että niitä mahdollisuuksia on todella vähän, varsinkin nyt kun minulla vielä on kohtuullisen hyväpalkkainen ja muutenkin hyvä työ Helsingissä. En ole valmis joustamaan kovinkaan paljoa tulotasossani ellei sitten ole pakko.

Porvoossa on lyhyen ajan sisällä vapautunut pari mielenkiintoista paikkaa. Toisessa edellytettiin korkeakoulututkintoa ja ruotsinkielen taitoa, ja kaiken lisäksi työ oli määräaikainen. Olen käynyt vain opistotasoisen koulutuksen, mutta toisaalta toimenkuva oli sellainen, josta minulla on paljon kokemusta. Ruotsinkieleni, no se on aika surkea, mutta opittavissa uudelleen. Kielitaito on olemassa jossain tuolla mielen perukoilla. Toinen työpaikka sitten, edellytyksenä oli myös opittavissa oleva ruotsinkieli sekä ajokortti, jota minulla ei ole. Ei ole silti sanottu, ettenkö yrittäisi hakea noita paikkoja.

Pohdin tässä, että minun kannattaisi alkaa opiskella ruotsia, ihan omalla ajallani. En usko, että minulla menisi kovinkaan kauaa, kun jo puhuisin tarpeeksi hyvää ruotsia. Kielitaitoni on enemmänkin ruosteessa kuin muuten olematon ja arastelen sen vuoksi ruotsiksi puhumista.

Välillä unelmoin pienestä putiikista Loviisassa tai Porvoossa, ei sellaisella elantoaan tienaisi, mutta jos olisi rikas, voisi sitä pitää omana pikku harrastuksena. Jos talous antaisi periksi, jättäytyisin mielelläni pois perinteisestä työelämästä ja puuhastelisin erilaisten projektien parissa. Kirjoittelisin, panostaisin blogiini myös visuaalisesti, matkustelisin ja mitä sitten ikinä keksisinkään...

Pakoelämys Katajanokalla

Lukittu huone ja tunti aikaa päästä sieltä ulos, siinä tiivistetysti suosittujen escape roomien idea.

Mieheni lapset täyttivät helmikuussa 11 ja 13 vuotta. Synttärilahjani heille oli pakohuonepeli Katajanokalla, Exitessä. Lähdimme viettämään maaliskuista lauantaipäivää Helsinkiin. Ajoimme muuten noin tunnissa Loviisasta Katajanokalle, ei tuo välimatka mitenkään paha ole.

Exite sijaitsee kahdessa rakennuksessa lähellä toisiaan. Huoneita on useita, kaikentasoisia helpoista haastaviin ja jopa pelottaviin. Valitsin meille Four elements -huoneen, joka sopii aloittelijoille ja varsinkin myös lapsille.

Huoneessa meidän piti ratkoa tuleen, veteen, ilmaan ja maahan liittyviä arvoituksia, joiden avulla löysimme avaimia tai koodeja lukkoihin. Aloitimme vahvasti, mutta välillä jäimme jumiin vaikeampaan arvoitukseen. Pelin aikana on käytettävissä viisi vihjettä, jotka kyllä hyödynsimme. Pelissä tulleet vihjeet ja tehtävät olivat erityyppisiä ja meistä jokainen onnistui aina jonkin osa-alueen ratkaista. Oli hyvä, että löytyi haasteita, mutta peli ei silti ollut liian vaikea. Aika meni kuin siivillä, jossain kohtaa tuli jo epäusko, mutta ratkaisimme viimeisenkin koodin ja pääsimme huoneesta ulos 58 minuutissa.

Escape room oli hauskaa yhteistä tekemistä, josta myös varhaisteinit pitivät kovasti. Ei ihan halpaa lystiä, mutta ilokseni tuolla kävi maksuvälineenä Virike-kortti, joten käynti tuntui lähes ilmaiselta. Saimme alennuskortit seuraavaan käyntiin ja kyllä vain, menemme uudestaan. Henkilökunta suositteli meille seuraavaksi Airplane-huonetta, joka on sekin perheiden suosiossa. Airplane on tarinallisempi peli ja varmasti mielenkiintoisempi nyt, kun olemme päässeet jyvälle pakohuoneista...

Pakohuone selvitetty.

Jospa olenkin hyvä sellaisena kuin olen?

Ne kaikki ulkonäköpaineet, jotka erityisesti meitä naisia painaa, ainainen laihuuden tavoittelu, tiukat ruokavaliot, rankat treenit ja syyllisyys... Sitäkö tämän elämän pitäisi ihan oikeasti olla?

Välillä tunnen syyllisyyttä muiden somepostauksia katsoessani tai työkavereiden seurassa lounaspöydässä, silloin kun muut tuovat esiin tiukkoja treenejään tai superterveellistä ruokavaliotaan. Viikonlopun viinilasillista, juustopalasta tai suklaapatukkaa kadutaan ja kauhistellaan. Olen kyllä itsekin ollut vastaava postailija, mutta tässä viimeisen vuoden aikana olen alkanut löysäillä ja omatuntoni on ajoittain kolkutellut sen vuoksi. Olen luopunut ruokavalioista, en laske kaloreita tai karta hiilihydraatteja. Liikunnasta tykkään edelleen, mutta käyn salilla tai lenkillä, kun siltä tuntuu ja on aikaa.

Tällä viikolla löysin armon itseäni kohtaan. Mitäpä jos teen ihan oikein juuri näin? Elämästä pitää nauttia ja sen filosofian mukaan aion jatkaa eteenpäin. Minusta tuntuu, että terveellisyyden tavoittelu ja treenaaminen voivat mennä yli ihan kuten se toinen ääripää. Syön säännölliset ateriat, muistan myös kasvikset, mutta keskityn enemmän makuun kuin kaloreiden tai kiellettyjen ruoka-aineiden pohtimiseen. Viikonloppuihin kuuluu viini ja voi sitä joskus arkenakin mennä lasillinen. Saunan jälkeen maistuu toisinaan vichy, vähän useammin yksi olut. Joskus tekee mieli suklaata tai karkkia tai pizzaa, ei niistä tarvitse kieltäytyä. Terveyteni ei näistä romahda eikä vaa'an lukema nouse pilviin, kun herkuttelu pysyy kohtuullisuuden rajoissa.

Liikuntaa on tärkeää harrastaa, mutta tarvitseeko siitäkään ottaa paineita. Joskus kuntosalilla saa treenattua ihan tarpeeksi 40 minuutissa. Kerta tai kaksi viikossa on ihan ok, jos ei yksinkertaisesti ehdi tai jaksa useammin.

Minun filosofialla ei saa fittnessvartaloa, mutta voi henkisesti ja fyysisesti hyvin. Alan itse tajuta, että vaikken ole täydellinen, olen oikein hyvä tällaisena. Toivon, että muutkin hyväksyvät itsensä sellaisina kuin ovat ja muistavat myös nauttia elämästä.

Hyvän omatunnon kuva. Yritämme laittaa myös terveellistä naposteltavaa.

Ystäviä, viiniä ja tietenkin herkuttelua

Näen ystäviäni ihan liian harvoin. Kaikilla on omat kiireensä, parhaat ystäväni elävät vielä lapsiperheiden ruuhkavuosia ja kaikki asutaan hajallaan pääkaupunki - Itä-Uusimaa -akselilla. Vaikka itse elän melko verkkaista elämää, on meilläkin menoja ja toisaalta pikkukaupungin ja oman kodin rauha ovat minulle henkireikä.

Ystävät ovat minulle rakkaita, vaikka välillä laiminlyön heitä ihan omaa laiskuuttani. Nyt kevään korvilla alan heräämään ja yritän vähän aktivoitua. On aina mukavaa tavata ystäviä ja tuntea pitkänkin tauon jälkeen, että voimme jatkaa siitä, mihin viimeksi jäimme.

Viime lauantaina vietin iltaa kahden läheisen ystäväni kanssa Porvoossa. Tämä ajankohta oltiin sovittu jo kaksi kuukautta aikaisemmin. Viime vuosina emme ole onnistuneet sopimaan tapaamista yhtään lyhyemmällä aikajänteellä.

Minun ideani oli päiväretki Porvoossa, shoppailua ja ruokaa, sitten illaksi kotiin. Ystäväni ymmärsivät varmaan tarkoituksella väärin ja retkestä tuli iltapainotteinen.

Tulin itse Porvooseen hyvissä ajoin, koska halusin ehtiä teeostoksille Siirtomaatavaraliike Skafferiin. Lempiteetäni, kauniissa mustavalkoisissa peltipurkeissa, ei kylläkään näytä enää liikkeessä olevan. Ostin yhden toisen rasian, samaa Tafelgut-merkkiä, mutta väärän värinen purkki sekä irtoteenä vanilja-jasmiiniteetä. Kotona sain siirrettyä irtoteen mustavalkoiseen purkkiin. Samalla ostin Porvoon Pienen Suklaatehtaan merisuolasuklaata, minun ja mieheni herkkua. Huomasinpa vaan jälkikäteen, että täältä Loviisasta saa samaa suklaata yli euron halvemmalla ihan K-Marketista, mutta Skafferissa on tunnelmaa.

Toinen ystävä ehti käydä kanssani alkukuplivilla Paahtimossa, ehdottomassa lempipaikassani. Paahtimohan on joen varrella olevaan tiilimakasiiniin rakennettu viihtyisä, kaksikerroksinen baari/kahvila. En tiedä toista yhtä ihanaa ja lämminhenkistä paikkaa.

Porvoo on viime vuosina kunnostautunut trendikkäänä ravintolakaupunkina. Tasokkaita ja tunnelmallisia ravintoloita riittää ja suurimmassa osassa saa laatua kohtuulliseen hintaan. Me päädyimme tällä kertaa Bistro Gustaviin, joka oli meistä kahdelle uusi tuttavuus. Gustav sijaitsee Maanerheiminkadun ja Piispankadun kulmassa vanhassa kivitalossa, jossa on aikanaan toiminut apteekki ja sen jälkeen muutamia eri ravintoloita. Pitkään samassa paikassa oli Sevilla, joka oli suosikkini ennen kuin Porvoon ravintolamaailma kehittyi nykyiseen loistoonsa.

Bistro Gustav on ranskalaishenkinen rento ravintola. Minulla oli pieniä ennakkokäsityksiä paikkaa kohtaan, jotka osoittautuivat vääriksi. Miljöö oli viihtyisä, paikka tupaten täynnä, pöytävaraus oli siis tarpeen ja ruoka... - no, se oli mahtavaa. Olin niin kovasti haaveillut simpukoista, että päätin niitä tilata, pienestä epäluuloisuudesta huolimatta. Onneksi tilasin! Sain kattilallisen simpukoita provencale, talon omia (taivaallisia) ranskalaisia ja aiolia. Ruokajuomana rutikuivaa Rieslingiä, täydellistä. Ruoka oli ihanaa eikä todellakaan tarvinnut olla huolissaan sen tuoreudesta. Ystäväni ottivat jälkiruuaksi kahvidrinkit. Minä päädyin shampaanjaan ja suklaaseen, kun kerran sellainenkin vaihtoehto listalla oli. Edelleen joudun sanomaan, että Prossecco on enemmän minun makuuni kuin kallis shampanja. Mutta joo, Bistro Gustav oli mahtava kokemus ja sinne on mentävä uudestaan. Seuraavaksi taidan houkutella mieheni sinne makumatkalle.

Jaettiin jälkiruoka alkupaloina.

Ilta jatkui vielä Paahtimon kautta viime kesänä jokirantaan avattuun Kliffa&Klubi - yökerhoon. Paikka oli erittäin viihtyisä, nykyisin kuulemma Porvoon ykkösmesta enkä ihmettele. Baarissa oli iloista ja ystävällistä henkilökuntaa, ja siellä ollaan erityisesti erikoistuttu drinkkeihin. Minulla oli valitettavasti vain tunti aikaa ja sitten täytyi kiiruhtaa Loviisan bussiin. Ilta oli hauska ja vähän jäi polttelemaan mieltä uusi retki Porvoon iltaan ja yöhön.

Sain oikein leiman käteen.

Harvinaiset hetket ystävien kanssa ovat kallisarvoisia. On hienoa, että elämässäni on vielä ihmisiä, jotka tuntevat minut monien vuosikymmenien takaa. He tietävät taustani, kuten minäkin heidän ja sen takia voimme ymmärtää toisiamme eri tavoin kuin uudempien ystävien kanssa.

Kyllä ne uudetkin ystävät ovat tärkeitä ja osalla on enemmän roolia nykyisessä elämässä. Tänään intouduinkin kutsumaan minulle uudet ystävät, jotka ovat olleet mieheni sydänystäviä jo nuoruusvuosilta, meille kyläilemään pääsiäisenä. Me molemmat nautimme vieraiden kestitsimisestä, joten on hauskaa pyytää ystäviä meille syömään ja iltaa istumaan.

Mulla on loma ja kotona kevät.

Minibreikki Lappeenrannassa

Miehelläni ja hänen ystävällään on tapana matkustaa joka vuosi katsomaan jääkiekkoa eri paikkakunnille, tutustua eri jäähalleihin ja tunnelmaan maakuntien peleissä. Tänä vuonna kohteeksi valikoitui Lappeenranta ja meidät puolisot otettiin myös mukaan viettämään hotelliviikonloppua.

Lätkää

Aloitimme jääkiekkotunnelman hakemisen Saipan kannattajien vakiobaarissa, Birrassa. Viinit ja oluet baarissa ja sitten meinasimme lähteä kävelemään jäähallille. Kysymällä vastaantulijoilta, ilmeni, että halli onkin vähän kauempana kuin luulimme - taksi alle siis.

Lappeenrannan jäähalli on melko pieni ja vaatimaton, mutta tunnelma siellä oli hyvä. Paikallisilta kuulimme, että kaupunkiin suunnitellaan uutta hallia, mutta päätöksiä toteutuksesta ei ole tehty. Meidän paikkamme oli lähellä Saipan kannattajien päätyä. Kannustus oli kovaa ja äänekästä. Hiukan tunsin myötähäpeää, kun isot 4-kymppiset miehet niin tosissaan lauloivat yksinkertaisia kannustuslaulujaan.

Vastakkain olivat Saipa ja KooKoo, Kouvolasta. Sattumoisin kävimme aikaisemmin talvella mieheni kanssa Kouvolassa katsomassa jääkiekkoa, vaikka molempien yhteinen suosikkijoukkue löytyykin Helsingistä. Itse peli oli intohimotonta ja aika tylsää, senpä vuoksi tuli keskityttyä muihin seikkoihin, kuten juuri noiden fanien seuraamiseen.

Pelin jälkeen lyöttäydyimme taksijonossa yhteen toisen seurueen kanssa ja tulimme yhteisellä tilataksilla takaisin kaupungille. Birra oli täynnä, joten menimme sen viereiseen baariin, Lamppuun tai Lumpuksihan me aloimme sitä kutsua. Baari itsessään oli aika vanhanaikaisen oloinen, mutta hyvinhän me viihdyimme. Minulla meni punaviiniä aika reippaasti ja yhden Cosmopolitaninkin nautiskelin. Palvelu oli todella hyvää, meidän ei edes tarvinnut vaivautua baaritiskille, koska baarimikko kävi pöydästämme ottamassa lisätilauksia. Erittäin mukava, puhelias ja palvelualtis heppu.

Kylpylämeininkiä

Yövyimme Lappeenrannan Kylpylässä, Saimaan rannalla. Kylpylä koostuu kahdesta rakennuksesta, viehättävästä jugend-tyylisestä Wanhasta Kylpylästä ja uudenaikaisemmasta 90-luvun tyyliin sisustetusta kylpylärakennuksesta. Majoituimme tässä uudemmassa rakennuksessa, joka oli siisti, mutta huoneet olivat melko tylsät. Sillähän ei juurikaan ollut väliä, sillä hotellilla emme paljoa ehtineet aikaa viettääkään.

Lauantaina ennen peliin lähtöä ruokailimme hotellin ravintolassa, Bistro Lähteessä. Alkuun keittiö tarjosi meille korkeassa lasissa kylmää kanttarellimoussekeittoa, herkullista. Minä valitsin ruoakseni kalavalikoiman, missä oli paistettua rautua sekä haukimoussella täytettyjä kuharullia. Ruoka oli aivan ihanaa, yksi parhaista nauttimistani kala-aterioista.  Alkuun lasi Prosseccoa ja ruoan kanssa lasi kylmää Rieslingiä.

Kylmää kanttarellimoussekeittoa, prosseccoa ja rieslingiä.

Kala-annokseni, vaikka ei kovin suurelta näytäkään, oli tuhtia syötävää.

Ja isännän liha-annos.

Aamiaisella sai itse paistaa oman vohvelin, ahneuksissani laitoin vähän liikaa taikinaa.

Hotellin aamiainen oli herkullinen sekin, vaikka pöydät näyttivät vähän tyhjiltä meidän tullessamme aamupalalle. Ihan tarpeeksi kuitenkin sain syötyä. Lämpimät ruoat huomasin vasta, kun lähdimme pois, joten jäi puurot ja mahdolliset karjalanpiirakat nauttimatta. Vohvelipisteen löysin kyllä ja paistoin itselleni ihanan lämpimän tuoreen vohvelin, jota en kokonaan jaksanut syödä.

Minä ja mieheni lähdimme vielä pariksi tunniksi rentoutumaan  ja nautiskelemaan kylpylään. Kylpyläosasto oli meidän mielestämme aika vaatimaton, tavallinen uima-allas, lämmin allas ja poreallas, yhteiskäytössä oleva höyrysauna sekä tavalliset saunat erikseen naisille ja miehille. Kylpylä ei yltänyt puitteiltaan Haikon Kartanon tasolle, mutta viihdyimme silti hyvin. Höyrysaunassa höyryt tulivat ikävästi jaloille ja olo oli välillä todella epämukava. Tossut eivät kuuluneet hotellihuoneen hintaan, ostin sellaiset 2 eurolla, koska en halunnut tepsutella paljain jaloin. Tossut kuitenkin unohtuivat kylpylään, sinne meni ne eurot.

Ei muuten tullut lainkaan otettua kuvia hotellilta tai kylpylästä, pahoittelut tästä.

Ystävällinen Lappeenranta

Lappeenranta ihastutti meidät Etelä-Suomesta kotoisin olevat, ruuhka-Suomen töykeyteen sopeutuneet.

Pakkaspäivä oli lauantaina hieno, aurinko paistoi ja järven jäällä näkyi paljon ulkoilijoita. Jos olisi ollut aikaa, olisi ollut mukavaa lähteä itsekin kävelylle. Vaikka kaikki Suomen kaupungit taitavat olla kivempia kesällä, niin kyllä talvinen Lappeenrantakin vakuutti kauneudellaan.

Ihmisten ystävällisyys oli meille positiivinen yllätys. Kaikkialla oli erinomaista asiakaspalvelua. Lisäksi ventovieraat ihmisetkin alkoivat puhumaan niin taksijonossa kuin ravintolassa. Oli virkistävää huomata, miten erilaisia me suomalaiset olemme kotipaikasta riippuen. Ei siis kaikki suomalaiset ole tylyjä ja sisäänpäinkääntyneitä.

Iloiset ja puheliaat etelä-karjalaiset tekivät vaikutuksen. Tuli sellainen olo, että tänne täytyy tulla kesällä uudestaan. Ehkäpä seuraavaksi voisi ottaa huoneen kylpylän vanhasta osasta järvinäkymällä.

Parisuhdehoitoa

Huomasin myös, että pieni irtiotto arjesta ja aikuisten oma miniloma hoitaa parisuhdetta siitäkin huolimatta, että suhteessa ei ole ongelmia. Parisuhdetta pitää aina muistaa vaalia arjen kiireidenkin keskellä. Pienestä kylpylälomasta tuli paljon uutta virtaa ja hauskoja tapahtumia, joita voi muistella vähän hihitellen.

Ystäväpariskunnan kanssa myös päätimme, että teemme seuraavalla kiekkokaudella uuden lätkäreissun kimpassa. Ehkä jopa yksi reissu syyskaudella ja toinen kevätkaudella. Aloimme jo miettiäkin seuraavia kohteita.

Päätimme myös tehdä miehen kanssa uuden kylpyläloman, seuraavaksi meille molemmille rakkaassa Haikossa. Ajattelin varata jo tällä viikolla hotelliyön keväälle, niin on taas mitä odottaa.