Olen unelmoinut aina, joskus olen uppoutunut enemmän unelmiin kuin elämään, mikä ei tietenkään ole kauhean viisasta. Joskus nuorena unelmoin jopa tulevien lasteni elämät nimiä myöten, niitä lapsia ei lopulta edes tullutkaan. Moni muukin lapsuuden ja nuoruuden unelmista on jäänyt kokematta, mutta niiden tilalle on tullut uusia unelmia ja paljon toteutuneita haaveita.
On ollut aikoja, jolloin olen unelmoinut elämäni paremmaksi ja odottanut aikaa, jolloin asiat olisivat toisin kuin sillä hetkellä. Nyt elämäni on niin hyvää, ettei sitä tarvitse muuttaa unelmoimalla paremmaksi.
Joskus halusin kirjoittaa kirjan, halusin kovasti onnistua siinä ja päässäni vilisi useampia keskeneräisiä ideanpätkiä. "Älä kadota luovuuttasi", sanoi joku, mutta se unelma on poissa eikä palaa väkisin kutsumalla. Minulla on niin kova tarve elää, että en halua käyttää kallisarvoisia hetkiäni kammiossani kirjoittaen. Jos luovuus palaa, päästän sen sisälleni, mutta juuri nyt minulle riittää tämä blogi ja kirjoittaminen työelämässä.
Unelmoin edelleen, en enää todellisuutta paetakseni vaan asettaakseni itselleni tavoitteita. Nykyään keskityn unelmia enemmän elämiseen, pienistä asioista ja tavallisesta arjesta nauttimiseen. Mutta tavallinen elämä tarvitsee piristysruiskeita, unelmat ja päämäärät auttavat tarpomaan läpi harmaiden päivien.
Ei minulla oikeastaan ole tällä hetkellä kovinkaan suuria unelmia. Unelmani ovat pieniä ja suurimman osan tulen niistä toteuttamaankin. Onhan minulla haave omasta puutalosta ja pienestä puutarhasta tai pienestä asunnosta keskellä kaupunkia, mutta silti olen niin tyytyväinen nykyiseen elämääni, että annan unelman uinua rauhassa. Muut unelmat taitavatkin olla matkaunelmia, joita aion toteuttaa matka kerrallaan. Syksyllä ehdin vielä taivaltaa Lontoon vilinässä ja ensi kesänä olen aika varmasti Italian lämmössä... Noiden reissujen väliinkin olisi kivaa saada pieni matka, mutta talven tavoitteena olisi sisustaa kotiani vihdoin vähän kivemmaksi. Niin ja unelmoinhan minä myös aurinkoisista kesäpäivistä, tähän kesään on mahtunut liian vähän niitä lämpimiä päiviä.
On mukavaa, että on tavoitteita ja myös jotain, mitä odottaa.
![]() |
Pitkään haaveilin Converseista ja nyt sellaiset löytyy jaloistani. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti