Vuosi sitten

Helmikuussa 2017 olin kyllä tyytyväinen moniin asioihin, mutta rakkauden suhteen kyyninen. Suunnittelin yksinäistä matkaa vuoristoon, halusin keskittyä vain omaan elämääni. Olin rakentanut oman ja hyvin toimivan elämänrytmin. Halusin silti tavata jonkun ja toisaalta en uskonut enää sellaisiin rakkausjuttuihin.

Tasan vuosi sitten lähdin viinilasilliselle yhden miehen kanssa. Olimme kirjoitelleet Tinderissä, hän asui naapurikaupungissa Loviisassa ja nyt oli aika tavata. Siitä alkoi tutustuminen toisiimme hiljakseen. Ensimmäiset kuukaudet olivat varovaista tunnustelua, mutta sitten se alkoi olla selvää: olen löytänyt minun ihmiseni.

Kun en pyristellyt vastaan, sain jotain parempaa kuin ikinä. Tunne on koko ajan ollut luottavainen ja vahva. Ei myrskyjä, ei epävarmuutta, ei pelkoa.

Toki kävin yksin vuoristossa, vaikka meditoitumisen sijaan kaipasinkin häntä. Hän odotti minua, totta kai. Hän on hyvä ihminen, huolehtivainen, hauska ja vähän hullukin. Hän ottaa minut sellaisena kuin olen, minun ei tarvitse sopia tiettyyn muottiin, ei kilpailla entisten tai muiden kanssa. Minäkin otan hänet sellaisen kuin hän on. Meidän iässämme ketään ei voi eikä tarvitsekaan muutta. Toisen hyväksyy sellaisena kuin hän on, jos ei hyväksy, on parempi jatkaa matkaa.

Muutto mietitytti tovin, pelotti ja arvelutti, hyppäänkö mukaan liian varhain. Kaikki on jatkunut hyvin, ellei jopa paremmin. Elämä on ihan parasta juuri nyt ja hänen kanssaan.

Takana on hieno vuosi ja toivottavasti edessä paljon upeita vuosia lisää.