Kaurapuuroa ja mansikkaa

Onnellisuus on nauttimista arjestakin, siitä tavallisesta, "tylsästä" ja rutiininomaisesta. Elämästämme suuri osa kuitenkin on juuri sitä, tasaista arkea eikä siitä pidä tehdä tappavaa.

Jos ei tavallisessa arjessa voi olla onnellinen, ei ole oikeasti onnellinen. Jos ei löydä iloa muusta kuin hakemalla seikkailuja, jännitystä ja huumaa, on elämä loppujen lopuksi aika ilotonta ja tyhjää. Arki on kaurapuuroa, ehkä vähän tavallista ja tylsää, mutta se on tuttua ja turvallista ja siitä tulee hyvä olo.

Arkea katkaisemaan tarvitaan viikonloppuja, lomia ja matkaunelmia. Kyllähän elämään kuuluu myös mansikan makeus, kupliva ilo (skumppa) ja erilaiset elämykset.

Pikkukaupunkilaisen arkea

Vanhan kaupungin kaduilla on ihanaa kuljeskella. Unelmoin asunnosta tuollaisessa vanhassa talossa, mutta perheen remonttinikkari on asiasta toista mieltä...

Elämä Loviisassa on asettunut uomiinsa. Olen selviytynyt synkimmästä vuodenajasta. Olen jaksanut herätä aamuisin 4:20, kävellä pimeässä, säällä kuin säällä 17 minuuttia bussipysäkille. Hypännyt 5:40 lähtevään bussiin. Saapunut seitsemän jälkeen työpaikalle Helsinkiin ja onnistunut selättämään väsymyksen. Illalla olen raahustanut kotiin, ehkä miehen kanssa kaupassa käyntiä, ruokaa ja hetki televisiota. Suihkun tai saunan kautta petiin klo 21:00, ehkä hetki televisiota ennen kuin uni vie voiton. Tylsää, arkista ja toistuvaa... Kun painan pääni rakkaani kainaloon ja tunnen käden ympärilläni, mietin juuri ennen nukahtamista, että juuri tässä olen onnellinen.

Nyt menemme kohti valoisia aikoja. Aurinko ja sininen taivas tuovat energiaa kylmyydestä huolimatta, eipähän ainakaan ole kosteaa ja harmaata. Kun tulen kotiin 17:30 aikoihin, on vielä valoisaa ja se auttaa jaksamaan enemmän.  Eilenkin kokkailin eväitä ja siivosin keittiön, sitten vielä pelasimme lasten kanssa Trivial Pursuitia klo 21:30 asti. Voitin ensimmäisen pelikierroksen ylivoimaisesti, hävisin toisen.

Meidän viikonloppumme koostuvat välillä kotoilusta, välillä iltojen vietosta ystävien kanssa ja erilaisesta ex tempore -tekemisestä. Joskus käydään keilaamassa tai lätkämatsissa, välillä vietetään hotelliviikonloppua tai lähdetään ulos syömään. Monesti parasta on silti rakkaudella itse tehty ruoka, hyvä viini ja takkatulen tuijottelu omassa kodissa. Olen tavallinen kotihiiri, pikkukaupungin elämänrytmiin sopeutunut ja ylpeä siitä.

Loviisa on pieni, sen rinnalla Porvoo on lähes metropoli. En loppujen lopuksi tarvitse paljoa, Loviisa riittää, koska täällä on nyt sydämeni. Täältä pääsee nopeasti Porvooseen eikä Helsinkikään lopulta kovin kaukana ole. Se mitä ei täältä saa, on hankittavissa muualta, mutta Loviisassa on meri ja ihanat, vanhat puutalot. Niistä nauttimiseen en kyllästy.

Uimaranta lähes kaupungin keskustassa odottaa sekin jo kesää ja innokkaita uimareita.

Olen kärsinyt alkuvuoden superflunssasta tai influenssasta enkä vieläkään ole täysin toipunut. Liikunnan harrastaminen on ollut tauolla monta viikkoa, juuri kun olin ehtinyt aloittaa Bailatinon harrastamisen - arvatkaapa vaan, saanko enää aikaiseksi mennä tunnille, kun joskus köhästäni toivun. Viikonloppuna jaksoin onneksi tehdä rauhallisia kävelylenkkejä meren rannalla ja löysin samalla uuden lenkkireitin. Näin se kotikaupunki alkaa tulla tutummaksi.

Kevään lähestyminen tuo matkaunelmiakin lähemmäs. Kesällä on tarkoitus lähteä koko perheen voimin Etelä-Italiaan. On ihanaa heittäytyä haaveilemaan Italian paahtavasta helteestä, turkoosina hohtavasta merestä, vuorista ja tietenkin hyvästä ruuasta ja viinistä.