Fourty Something

Fourty Something

maanantai 16. lokakuuta 2017

Elämän pohdinnoista myskikurpitsakeittoon

Miksi jättäisit elämättä vain sen takia, että saatat epäonnistua? 


Tuo lause siivitti viikonlopun filosofisia pohdintojani. Lause taisi syntyä jostain toteamuksesta Vain elämää -ohjelmassa, en muista tarkaan mistä tai kuka sen sanoi. Ohjelman äärellä oli kuitenkin aikaa pysähtyä ja miettiä. Katson Vain elämää aina jälkikäteen netistä silloin, kun on "omaa aikaa". Kumppaniani ei ohjelma kiinnosta ennen kuin aikuiset ihmiset lakkaavat itkemästä televisiossa eikä hänen jälkikasvunsakaan seuraa sarjaa enää, kun ei Robin ole tällä kaudella.

Eksyin hieman... Tuo mielessäni pyörivä lause rohkaisee minua uuden elämän kynnyksellä. Parisuhde on riski, yhteen muuttaminen on isompi riski ja kyllähän noita riskejä riittää muutenkin elämässä.


Suhtaudun uuteen vaiheeseen innokkaasti, vaikka samalla hieman jännittää (pelko on jo liian vahva sana). Olen vasta vähitellen alkanut makustella sitä tosiasiaa, että muutan ja vasta nyt vähitellen olen alkanut kertoa asiasta lähipiirilleni. Suhtautuminen on ollut myönteistä ja miksei olisi, kai sitä aikuinen ihminen voi itse valintansa tehdä.

Tuohon pohdintaan ajauduin, kun yksi kaverini, joskus yläasteella hänellä oli vielä parhaan ystävän status, tätä nopeaa toimintaani paheksui. Olen pitänyt etäisyyttä kyseiseen ihmiseen juurikin siitä syystä, että hänen maailmansa tuntuu koko ajan synkältä ja toivottomalta. Maailmassa on niin paljon hyvää, ettei sitä voi katsella mustien myrskypilvien takaa.

Edelleen minua kantaa usko hyvän kierteeseen, positiiviset ajatukset tuovat positiivisia asioita. Tämä pätee myös päinvastoin, niinpä ei pidä ajatella asioita negatiivisen tai epäonnistumisten kautta. En minä täysin vaaleanpunaisessa pumpulissa elä enkä katso maailmaa hullusti rakastuneen silmin. Osaan ajatella ja käyttää järkeäni. Pelissä ei ole talouteni, ainoastaan sydämeni.

Aurinkoa myskikurpitsakeitosta



Viikonlopun voimaruoka oli tulisen makea myskikurpitsakeitto. Keitto taitaa olla ajankohtainen, ainakin näin useamman keittopäivityksen ja senpä takia intouduin lauantaina itsekin keittoa kokkaamaan.

Ainekset

1 kg myskikurpitsaa (käytin kokonaisen reilun kilon painoisen kurpitsan)
loraus oliiviöljyä
1 sipuli
inkivääriä (käytin kuivattua, tuore toki aina parempi)
savupaprikajauhetta
kuivattuja chilihiutaleita
loraus hunajaa
1 litra kasvislientä
Koskenlaskijaa (käytin koko paketin, puolikas olisi riittänyt)
persiljaa
pinnalle kurpitsansiemeniä tmv.

Valmistus

Kuori ja paloittele kurpitsat - muodolla ei ole väliä. Kurpitsan kuoriminen oli haaste, jätin sen suosiolla isännälle, joka pelkäsi minun hullunrohkean veitsenkäsittelyn johtavan sairaalakeikkaan.


Lorauta hieman oliiviöljyä pintaan ja paahda kurpitsapaloja 200-asteisessa uunissa 40 minuuttia.

Kuullota mausteita ja sipulia oliiviöljyssä. Lisää kurpitsat, hunaja ja kasvisliemi. Hauduta noin 15 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.

Lisää juusto ja anna sen sulaa keittoon. Koristele tuoreella persiljalla ja kurpitsansiemenillä. Minulla oli lisukkeena pähkinä-siemenseosta ja toimi varsin mukavasti.


Lämpöä, tulisuutta ja posititiivisuutta sullekin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti