![]() |
Vähän hymy hyytynyt... |
En minä nyt kamalasti ole lihonnut, kun samat vaatteet menevät edelleen päälle, Ehkä kaikkein tiukimmat farkut tuntuvat aavistuksen kireiltä. Onneksi ihan vähän vaan enkä minä aio enempää itseäni lihottaa.
Kun bikinikunnon saavuttaminen ja erityisesti sen ylläpito on niin vaikeaa, ajattelin lopettaa. Jospas minun on tarkoitus olla juuri tämän kokoinen ja mallinen kuin olen. Minullahan on hyvä olo, ainakin melkein hyvä olo ja tunnen itseni hyväksytyksi tällaisena kuin olen. Ainakin läheiseni hyväksyvät minut tällaisena, mutta tietenkin on vielä tärkeämpää hyväksyä itse itsensä sellaisena kuin on.
Maanantaina rohkenin pukeutua ihan uuteen mekkoon töihin mennessä. En ollut ihan varma, tykkäänkö siitä vai en, ihanan naisellinen se kyllä on. Hieman ehkä avonainen kaula-aukosta ja mietin välillä tursuaako dekolteesta liikaa tavaraa ulos. Musta-valkoisen hihattoman mekon kaverina oli vaaleanpunainen nahkatakki. Asukokonaisuuteni sai häkellyttävän paljon kehuja työkavereilta. Paitsi sitten... Kun yksi kaveri kehui vaatteitani, katsoi toinen päästä varpaisiin ja sanoi jotain siihen suuntaan, että vaaleanpunainen tekee porsaan näköiseksi. Hieman hän muotoili sanomaansa niin, että se ei olisi kohdistunut minuun, mutta minua se silti vähän riipaisi. Onhan itsetuntoni sentään kohtuullisen rautainen, mutta kuitenkin... Vaatteet piilotin visusti kaappiin ja katsotaan, uskallanko kaivaa ne esiin toistekin.
Viikonloppuna on tiedossa day spa -päivä kylpylässä. Olen päättänyt olla silloin bikinikunnossa ihan tällaisena kuin olen. Jos en ole puuma tai merenneito, olen sitten uiva possu. Ihan vakavasti otettuna, olen ihan okei itseni kanssa. Viikonloppua odotan innolla, saan viettää laatuaikaa siskoni kanssa ylellisesti kylpylä- ja kartanotunnelmissa omilla kotinurkillani, Haikon kartanolla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti